LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

SANKOMIEHEN TARINA

Sankomies tässä terve!

sanko ja faarao

Pitkän elämäni aikana olen tavannut monia merkkihenkilöitä, presidenttejä ja hulluja hallitsijoita. Kaikista heistä minulla on tarinoita kerrottavaksi kunhan joku vain jaksaa kuunnella.

Ja pakkohan teidän on jaksaa kun kello on ties mitä ja televisiosta tulee pelkkää sontaa.

Nikkaroimiani sankoja löytyy maailman arvostetuimmista taidekokoelmista. Sen lisäksi niitä lojuu kassaholveissa ja kuninkaallisissa aarrekammioissa. Muutama taitaa maata myös eduskunnan siivouskomerossa, mutta se on kansanedustajien hölmöyttä.

Taidan olla Euroopan viimeinen sankomies. Se ei ole toisaalta mikään ihme, sillä maailma on kovasti muuttunut. Ennen vanhaan sangot olivat kovasti arvostetuja. Nykyään miehet kelpuuttavat menestyksen symboliksi oman jäähallin ja naiset miespuolisen, rupsahtaneen yksinpurjehtijan.

Jos teillä ei ole varaa kunnon sankoon, voin vihjaista, että muoviämpäreitä saa marketista eurolla ja Helsingin hienostokaupoista satasella. Ämpäreitä on tarjolla kaikissa väreissä, ja jos oikein tinkaa, kauppias antaa kannen ilmaiseksi. Kyllä niitäkin sangonkorvikkeita käyttää, mutta pahalle ne haisevat, enkä minä niiden kanssa nukkumaan menisi.

Vähän historiaa…

Saamme kiittää Vatikaanissa nuokkuvaa paavia, että sankomiehiä on yleensäkään olemassa. Tarina juontaa keskiajalle, vanhaan hyvään aikaan, jolloin Italian  – tai minkä lienee Sardinian kuningaskunnan tai Genovan alihelvetin – sydämessä tarvittiin tuhansittain sankoja.

Tavallisia vesisankoja jokivarressa kyllä riitti, mutta kardinaalit tarvitsivat vahvempia sankoja kultarahojen kanniskelua varten. Ennen vanhaan sankomiehiä arvostettiin yhtä paljon kuin suutareita. Siitä on osoituksena latinankielen termi Sankeli, joka tarkoittaa nöyrää sangontekijää.

Vielä sata vuotta sitten sankomiehillä oli oma salaseura. Ei se ollut aivan vapaamuurareiden puulaakin veroinen. Mahtipontiset rituaalit puuttuivat, housut sai pitää jalassa, eikä pukeuduttu hauskoihin hattuihin.

Ennen elämä ei ollut näin yksinkertaista. Ei ollut muovia eikä viisaita koneita, mutta oli näppäriä miehiä, jotka isiltään olivat oppineet sangonvalmistuksen jalon taidon. Heidän ansiostaan lehmät saivat vettä ja lapset maitoa. Matkamiesten ei tarvinnut hypätä kaivoon vaan pystyivät nostamaan sangon avulla vettä ja pesemään varpaansa ilman kuolemanpelkoa.

suuri kiinalainen sanko

Kuninkaita ja giljotiineja

Minun ei pitänyt puhua kuolemasta, mutta puhun kuitenkin. Kun olin pikkupoika, isoisä kertoi tarinoita kaukaisista ajoista, jolloin oli kuninkaita ja giljotiineja.

Giljotiinit ovat nykyään yhtä harvinaisia kuin käsin valmistetut sangot. Ehkä niitäkin löytyy suurimmista marketeista, mutta tuskin niillä kukaan rupeaa kaulaansa katkomaan.

Isoisän isä tai hänen isänsä isä oli sankomiehistä kenties kuuluisin. Hänet tunsivat jopa salaperäiset kuninkaat kaukana Niilin alkulähteillä. Taisi hän toimittaa pyhiinvaeltajien mukana hopeisia sankoja myös Persian kuninkaalle ja kultaisia, timantein koristeltuja Konstantinopolin mahtavalle sulttaanille.

Mutta sen giljotiinin omisti se kuningas, joka oli ottanut nimensä auringolta. Maa taisi olla Ranska ja paikka Pariisi.

Siellä se giljotiini seisoi keskellä mukulakivettyä toria. Terä katkoi kauloja kuin viikate heinänkorsia, ja päitä putoili sankoihin kuin kyyneleitä surevien paidankauluksille. Ne olivat kuulemma hienoja sankoja. Valmistettu parhaasta Normandian tammesta ja kestäviä kuin graniitti.

vanha sanko ja taulu

Ammattikuntani viimeinen

Ja huhu väittää, että muutama vuosi sitten kun Seineä ruopattiin, mudan seasta löytyi verenpunaisia sankoja, jotka olivat yhtä virheettömiä kuin silloin ennen vallankumousta.

No jaa, taisin jälleen hairahtua aiheesta, mutta sellainen minä olen, elävä historiankirja ja ajaton tarinakone. Jos vaimo saisi tietää, että olen tunkenut pääni tietokoneeseen, siitä seuraisi aikamoinen selkäsauna.

Vaimo tirvaisee minua aina puisella sangolla ja siihen on kai syynsä. Tein minä kerran mokkanahkaisen sangon ihan vihjeeksi, mutten ole sitä vielä kertaakaan saanut kokea ohimollani.

Vaikka olen ammattikuntani viimeinen, minulla on edessä vielä monta sangon täyteistä vuotta.

Aion jakaa menneet ja tulevat teidän kanssanne, sillä mistä tietää jos vaikka joku innostuu ja haluaa ruveta sankomieheksi. Totuus on, että huonomminkin sitä voisi valita kohtalonsa ja päiviensä suunnan, sillä kello on ties mitä ja televisiosta tulee pelkkää sontaa.

Tervetuloa ja viihtykää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s