LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Jauhelihapaketin veroinen hehkulamppu

risa hehkulamppu savua

Valvoin taas koko yön. Tällä kertaa en syytä vaimoa, enkä makuuhuoneen ilmanvaihtohormissa nukkuvaa punatulkkua, joka tuppaa laulamaan unissaan. Touhusin yön kellarissa, nikkaroin sellaisen perinteisen valkokultaisen palkintosangon, jonka kylkeen kaiversin ruusun terälehtiä ja mahtipontiset onnentoivotukset.

Verotietojen julkistamispäivä on ollut meidän kylällä aina vuoden kohokohta. Sen rinnalla kalpenee jopa Hollywoodin Oscar-gaala ja Matti Nykäsen nousuhumala.

Kansanjuhla parhaimmillaan

Perinteisesti tasan kello 8.00 torin laitaan kokoontunut pelastusarmeijan cembalo-soittokunta esittää Sibeliuksen Kolme vuodenaikaa. Samalla hetkellä puhtaanapitolaitoksen johtaja viskaa polttopullon viemäriverkkoon, ja koko vuoden maan alla velloneet suolistokaasut lehahtavat virvatulten lailla loistamaan.

Verotietojen julkistamispäivänä kukaan kyläläisistä ei mene töihin. Lain mukaan palkaa ei tarvitsisi maksaa, mutta useimmat yrittäjät ovat juhlan kunniaksi hövelillä tuulella. Tori ja sitä ympäröivät kadut täyttyvät ihmisistä jo ennen seitsemää. Unisimmat, jotka ilmestyvät paikalle kahdeksan tienoilla, joutuvat kiipeämään verotoimiston katolle tai suuntaamaan meijerin takana sijaitsevalle parkkipaikalle.

Kenkäkauppias Nuppula raahaa joka vuosi parkkipaikalle 32-tuumaisen tv:n, johon kytketyn videokameran välityksellä on mukava seurata torin juhlallisuuksia.

Tarkalleen kello 8.15 paikallisen verotoimiston johtaja Janssonin Paavo pitää perinteikkään puheen, jossa hän kiittää kyläläisiä valtion saamista avustuksista. Puhe kestää suunnilleen puoli tuntia ja se on aina yhtä opettavainen ja täynnä vertauskuvia.

Hölmöläisten tarinoista poiketen valtion kaivoon kannettu vesi ei katoa maan uumeniin, vaan poikii lisää vettä ja tulvii melkein nurmikolle. Minusta on hienoa, että pesunkestävä virkamies puhuu rahan sijasta vedestä. Ei ole mikään ihme, että Janssonin Paavo on valittu viisitoista kertaa putkeen kylän rehellisimmäksi eläimeksi.

Verokuningattaren julmat verot

Aamulla ei ollut pakkasta, mutta oli pirun kylmä ja kosteaa. Vaikka toriteltta on suhteellisen ehjä, tuuli puski teryleenipuvun kauluksesta sisään ja minua vapisutti niin pirusti. Ei siinä auttanut valittaa, itsehän olin palkintojenjakotilaisuuteen lupautunut.

pommikone ilmassa

USA:n lentokoneteollisuus osaa hommansa.

Kutsuvieraat purivat myös hammasta. Kylmä sai joidenkin tekohampaat kalisemaan niin kovaa, että ne piti tunkea taskuihin. Eikä jääkylmän samppanjan juominen lämmittänyt yhtään, pikemminkin laittoi närästämään.

Kenellekään ei tullut yllätyksenä, että viime vuonna kylän kovatuloisin nainen oli Korvalan Irmeli, joka on ollut kylän verokuningatar jo vuodesta 1978 lähtien. Irmeli ei ole mikään marjanpoimija vaan kovanluokan yksityisyrittäjä.

Mikroaaltouuni keittiössä

Pohjois-Korean aseteollisuus on keittiössä kuin kotonaan.

Hän valmistaa autotallissaan käsityönä mikroprosessoreja, joita yhdysvaltalainen Lockheed Martin käyttää uusissa F-35 Lightning II -hävittäjälentokoneissa.

Samaiset mikroprosessorit ovat kovassa käytössä myös Pohjois-Koreassa, missä maan johtaja Kim Jong-un tuunaa niillä risoja mikroaaltouuneja.

Korvalan Irmeli ansaitsi viime vuonna 1.2 miljoonaa euroa, joista hän maksoi veroa vajaan miljoonan.

Hänen veroprosenttinsa oli 44, mutta verotoimiston johtaja selitti, että kansantaloudellisesta näkökulmasta naisten euro ei ole vertailukelpoinen miesten eurojen kanssa. Tästä syystä verotus ei aina noudata matemaattisia lainalaisuuksia.

Myös jauheliha hehkuu kun tarpeeksi lämmittää

Kun verotoimiston johtaja julkisti kylän kovaveroisimman miehen nimen, jopa toimittajat olivat tukehtua kameroihinsa. Viime talvena hehkulamppufirman perustanut Hukkasen Tapsa onnistui peittoamaan jopa Italian mafian, joka pesee rahaa kylän entisessä villahousutehtaassa.

Hukkasen Tapsa keksi hehkulampun, josta on muodostunut lyhyessä ajassa kova kilpailija suositulle LED-lampulle. Hehkulampun sisällä ei ole mikropiirejä vaan valontuotannon hoitaa lasikuvun sisälle vangittu rautalanganpätkä, jota ympäröi jauhelihapaketista imetty suojakaasu.

Juuri tuo jauhelihapaketin suojakaasu on se vallankumouksellinen innovaatio, joka mahdollistaa sen, että Hukkasen Tapsa pystyy antamaan jokaiselle hehkulampulle 50 vuoden takuun.

Jauhelihamylly jauhelihaa

Halvimmat LED-valonauhat muistuttavat harmittavasti jauhelihaa.

Valon lisäksi hehkulamppu säteilee ympärilleen lämpöä ja samalla se tekee perinteiset lämmitysratkaisut tarpeettomiksi. Hehkulamppu vie sähköä aavistuksen LED-lamppuja enemmän, mutta 20 sentin kappalehinta on aikamoisen kilpailukykyinen.

Tästä on todisteena hehkulamppufirman listautuminen New Yorkin pörssiin viime keväänä. Osakkeet vietiin meklareiden käsistä minuutissa ja hinnat ovat tätä nykyä pilvissä.

Paljonko Hukkasen Tapsa ansaitsi viime vuonna ? Pelkkää palkkatuloa kertyi 40 miljoonaa ja pääomatuloja siihen päälle 58 euroa. Koko rahavuoresta hän maksoi veroa reilun miljoonan.

Hänen veroprosenttinsa oli 27, mutta verotoimiston johtaja selitti toistamiseen, että kansantaloudellisesta näkökulmasta naisten euro ei ole vertailukelpoinen miesten eurojen kanssa. Tästä syystä verotus ei aina noudata matemaattisia lainalaisuuksia.

Minä menen nyt ojentamaan palkintosangon verovoittajalle ja onnittelen miestä koko Suomen kansan puolesta. Verot ovat pirullinen menoerä, mutta kyllä tällainen kansakuntaa yhdistävä juhlapäivä on jokaisen kolikon arvoinen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s