LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Mies! Unelmiesi nainen haluaa…

kaksi vihreää tuolia rannalla

Kyllä on suomalaisten naisten miesmaku muuttunut sitten sotavuosien. Vielä 1950-luvulla naisten mielestä maailman kaunein näky oli lantakasan päällä, rikkinäisissä sarkahousuissa talikon kanssa heilunut äijänkäppänä.

Siihen aikaan pälvikalju sai naisten jalat löysiksi, eikä hampaitakaan tarvinnut löytyä jos mies muisti pitää huulensa suutelun ajan kiinni. Hiki ja lannan tuoksu olivat kuin jotakin eksoottista suitsuketta ja niiden turvin jurompikin mies löysi elämänsä rakkauden.

1960-luvulla meidän kylälle kohosi seutukunnan ensimmäinen partavesikauppa. Eihän yksikään mies ymmärtänyt, että mihin tarkoitukseen ne pienet putelit oli väsätty.

Vuonna 1966 kylän paikallislehden päätoimittaja matkusti Tukholmaan ja sieltä palattuaan julkaisi opettavaisen lehtiartikkelin siitä, että partavettä pitää juomisen sijasta roiskia naamalle. Väitänpä, että siihen aikaan meidän kylän miehet tuoksuivat ihanammilta kuin kaikki Hollannin tulppaaniviljelmät yhteensä.

piirros John Lennon

Muusikon nimi oli John Lennon. Miehen vaatteet kävivät hyvin kaupaksi, mutta veikkaan, ettei hän koskaan saanut yhtään levyä myytyä.

1970-luvulla pelkkä tuoksu ei enää riittänyt valloittamaan naisten sydämiä. Onneksi eräs brittiläinen muusikko eksyi seudulle ja rupesi kauppaamaan kylän torilla tyylikkäitä, lontoolaisia kukkaispaitoja, berliiniläisiä, leveälahkeisia nahkahousuja sekä pöytäliinoja muistuttavia röyhelöpaitoja.

Siihen aikaa miesten valkoisissa nahkakengissä oli sellaiset korot, että kun lähti pilkille kairaa ei tarvinnut ottaa mukaan. Kun lämpimikseen hyppi järven jäällä, niin kyllä siihen ilmestyi ahvenen mentävä reikä viimeistään vartin jälkeen.

Villit hippivaatteet ja perinteikkäät teryleenipuvut yhdistettynä hapokkaaseen partaveteen, ja mäntysuovalla pesaistu takapuoli pitivät kylän naiset tyytyväisinä. Sitten suuren maailman insinöörit keksivät lentokoneen, ja myyntimiehet rupesivat vonkaamaan, että voisivathan meidänkin kylän naiset lähteä etelän lämpöön tutustumaan vieraisiin kulttuureihin.

Miehille kulttuuri on kuvien selailua ja teatterin penkeissä nukkumista. Naisille se on vain tekosyy päästä tutkimaan, että minkälaista riistaa sitä on etelän mailla tarjolla.

Aurinkotuolit pitäisi kieltää sakon uhalla

Kun se etelässä ravaamisen rumba alkoi, niin eihän sille meinannut tulla loppua. Lähtiessään naiset raahasivat painavaa matkalaukkua ja leivonnaisia pursuavaa käsilaukkua. Kyllähän sen jokainen mies arvaa, että kun meidän kylän naiset pääsivät tarjoilemaan herkkujaan etelän rantaleijonille, niin siinä oli pumpattu käsilaukut ja pussukat tyhjiksi ihan hetkessä.

1990-luvun alkupuolelle asti meidän kylän tori muistutti turkkilaista basaaria ja linja-autoasema kreikkalaista uimarantaa. Se on muuten jännä juttu, että mistä ne kreikkalaiset haalivat niitä värikkäitä rantatuoleja. Kertapäivään Matkahuollon piiripäällikön piti käydä siirtelemässä rantatuoleja, että linja-autot ja lumiaurat pääsivät edes näköetäisyydelle.

Koiranaamainen kuntoilija

Kuntosalilla voi saada aikaan ihmeitä. Tiedä sitten, että miten niiden ihmeiden kanssa tulee toimeen.

Ne olivat kylän miehille kovia aikoja. Oli sydäntä riipivää istua torikahvilassa ja seurata hätäkokousta, jossa naimaikäiset miehet yrittivät keksiä keinoja kilpailijoiden häätämiseksi.

Vaan ei niillä puolalaisilla verryttelyhousuilla, kiinalaisilla lenkkitossuilla, eikä norjalaisilla villapaidoilla hurmattu ainuttakaan naista.

Kun luonnostaan kikkarakarvainen etelänmies heittää hellepäivänä t-paidan pois ja rupeaa pullistelemaan lihaksiaan, siinä on kylänmiehen turha todeta, että on tilannut postimyynnistä vedellä täytettävät käsipainot.

2000-luvun alkupuolella kylän naisiin iski jonkinmoinen herääminen. Aivan kuin salama olisi iskenyt keskelle testosteronipeltoa. Etelän miehet saivat järjestäen lähteä takaisin rantalomakohteisiin ja naisten mielenkiinto kääntyi kohti toritelttaa.

Vaikea sanoa mikä muutoksen sai aikaan. Torikahvilassa on veikkailtu, että Mika Häkkisen Britannian GP:n voitto heinäkuussa 2001 olisi saanut naisväen tajuamaan, että jokainen suomalainen mies on luonteeltaan vekkuli voittaja, jonka kainalossa eläminen on pelkkää autuutta.

Viron herkkujen perässä

Samalla naisiin iski vaurauden tarve ja shoppailun himo. Sehän passasi koska kylän poikamiehillä oli rahaa tilit täynnä. Muutaman vuoden meidän kylä oli kuin leikattu jostain amerikkalaisesta tv-sarjasta. Limusiineja sujahteli pitkin kylän raittia ja tonnien arvoisia käsilaukkuja rahdattiin pakettiautoilla Moskovasta asti. Harmi vain, että raha on öljyn tavoin ehtyvä luonnonvara.

lantakasa

Lantakasa symboloi miehisyyttä ja arjen jatkuvuutta. Suosittelen tutustumaan aiheeseen mahdollisimman etäältä.

Nyt on taas pirulauta tultu siihen pisteeseen, että on hätäkokouksen paikka! Lehdissä oli juttua, että meidän kylän naiset ovat ruvenneet käymään Virossa ja harrastavat erotiikkaa kodittomien poliitikkojen kanssa.

Virossa on kuulemma käynnissä poliittinen lama ja kodittomia poliitikkoja majailee laivaterminaalinen takapihoilla ja roskalaatikoissa.

Minä en voi ymmärtää mitä eroottista kodittomassa poliitikossa voi olla. Eräs kylän rouva selitti, että sotkusta voi syyttää Iiro Viinasta, joka työskenteli Suomen valtiovarainministerinä aina vuoteen 1996 asti.

Suomalaiset miehet asuvat nykyään kuntosaleilla ja syövät proteiinia ja rusketusvoiteita siinä määrin, että jopa kreikkalaiset rantaleijonat kalpenevat. Ajatus on hyvä, mutta hetki on väärä. Naisten mieli on taas muuttunut, kuten Virossa raavaaminen todistaa!

Menneisyyden villitykset palaavat muotiin aina sykleittäin. Nyt naiset haluavat samaa mitä 1950-luvulla, eli pälvikaljun komistamia hampaattomia ukkeleita, joilla on viinaa nimeksi asti.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s