LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Näyttelijän terävikainen partakone

lintu miehen kielellä

Näyttelijät pitävät siitä, että heidät asetetaan aika ajoin hierarkkiseen arvojärjestykseen. Eräänlaisessa sukupuussa roikkuessaan näyttelijä pystyy tarkastelemaan itseään suhteessa universumiin.

Marlon Brando ja Gregory Peck olivat sen verran loistavia näyttelijöitä, että jos heidät olisi nostettu hierarkiapuuta esittävään pihakoivun alimmalle oksalle, he olisivat voineet kiivetä aina latvaan asti. Brando olisi varmasti saadut sydänkohtauksen ennen latvaa, mutta kai hänet joku b-luokan näyttelijä olisi napannut syliinsä.

Myös muutama suomalainen näyttelijä on päässyt heilumaan koivun latvaan, mutta noissa harvoissa tapauksissa on ollut kyse lähinnä itsensä nolaamisesta. Kylähullun esittäminen on taitolaji kuten Tom Hanks ja Jack Nicholson tietävät. Ehkäpä jonakin päivänä suomalaisten oma Forrest Gump, Pekko Aikamiespoika saa Hollywoodin diivoilta osakseen hieman ansaittua paheksuntaa.

Marjanpoiminta on näytelmää

Suomessa on totuttu siihen, että näyttelijän on läpäistävä Teatterikorkeakoulu. Muuten hän saa kutsua itseään marjanpoimijaksi tai Kummeliksi. Näyttelijöillä ei ole Suomessa kovinkaan kummoiset tulot, joten marjapoimijaksi jämähtäminen ei ole toisaalta mikään huono uravalinta.

slummi hökkeli joki

Suomalaisten näyttelijöiden asuinalue Hollywoodin laitamilla. 

Suomen talousmetsissä toikkaroivat marjanpoimijat ovat nykyään järjestäen kotoisin Thaimaasta. Syy tähän on se, että monet syntyperäiset suomalaiset marjanpoimijat ovat imeytyneet näyttelijöiden mustaan aukkoon eli Hollywoodiin.

Meidän kylän paikallislehdessä oli kesällä juttua Peter Franzénista, joka pääsi näyttelemään sen Madonnan hylkäämän marjanpoimijan kanssa johonkin toimintaelokuvaan.

Minä paheksun suuresti niitä räiskintäelokuvia. Samaa mieltä on meidän kylän kirkkoherra. Samuli Edelmannin on ihan turha yrittää tulla jouluna laulamaan urkurin kanssa sakastin nurkalle.

Se ei vaan ole uskottavaa hoilottaa enkeleistä ja Petteri Punakuonosta, kun on yrittänyt vetäistä Tom Cruisea kuonoon.

Täytyy kysyä Ville Haapasalolta, että suostuisiko hän tuuraamaan Edelmannia lauluhommissa. En ole koskaan kuullut Haapasalon laulavan, mutta kyllä sillä viinamäärällä luulisi edes Venäjän kansallishymnin sujuvan takeltelematta. Täytyy jutella asiasta kirkkoherran kanssa kunhan pääsen takaisin kotikylälle. Joku voisi lähempänä joulua muistuttaa, että käyn ostamassa vahvemman lukon kirkon viinikellarin oveen.

Kahdeksan vuoden pantomiimi

messinki harkkoja

Venäläisten maalaamat messinkiharkot ovat kullan arvoisia.

Ville Haapasalo on itärajan takana yhtä tunnettu kuin miliisin koppalakki. Harmi, että tunnettuus on tehnyt hänestä yhtä köyhän kuin suurperheellisestä miliisistä. Muutamalla sadan ruplan setelillä ei kustannettu minun, Heikin, 30 kaivosmiehen, papukaijan, karhun ja näyttelijän laivareissua Suomeen.

Saksalaiset ovat myös fiksua porukkaa, eikä huijaaminen ole helppoa. Venäjällä olisimme voineet hyödyntää pankkien rahoitusteknisiä vippaskonsteja maalamalla metallitankoja kultamaalilla.

Onneksi Haapasalo on harvinaislaatuinen supliikkimies. Tovin mietittyään hän pyysi Erkki-karhun ja papukaijan mukaansa. Kolmikko suuntasi laivaterminaalin ovesta sisään, ja lasin läpi näin kuinka info-tiskin nainen ohjasi heidät toimiston puolelle. Vartin päästä he palasivat tyytyväisinä. Erkki-karhu oli saanut rapsutuksia ja papukaija pähkinöitä. Toimiston henkilökunnan ihmetellessä eläimiä Haapasalo oli juonut laivayhtiön johtajan konjakkivaraston.

patsasta esittävä katutaiteilija

Näyttelijän voi myös maalata jos venäläisiltä löytyy ylimääräistä maalia.

Haapasalo vetäisi takataskustaan lippunivaskan. Hän oli tehnyt laivayhtiön johtajan kanssa erinomaisen diilin. Laivan ravintolaan oli palkattu keväällä bulgarialainen nokkahuiluorkesteri, jonka esitys kaipasi rinnalleen jonkinmoista vipinää.

Johtaja oli jo pitempään etsiskellyt epätoivoista näyttelijää, joka suostuisi vetämään pantomiimin huiluorkesterin rinnalla pelkällä ruoka- ja majoituspalkalla. Karhun ja papukaijan eksoottisuuteen vedoten Haapasalo oli neuvotellut 30 hengen seurueelle ilmaiset liput Suomeen.

Järjestely tuli yhtiölle kalliiksi, mutta johtaja lohduttautui sillä, että suomalainen laitapuolen näyttelijä viettäisi laivalla seuraavat kahdeksan vuotta.

Lippuja jakaessaan Haapasalo totesi, ettei hänellä ollut aikaa viettää vuosikausia merellä. Kaukonäköisesti hän oli allekirjoittanut sopimuksen Aku Hirviniemen nimissä.

Järjestely oli minunkin mielestäni erinomainen ajatellen Hirviniemen uraa. Teatterikorkeakoulusta valmistunut mies, joka on ehtinyt näytellä urallaan naista, rakennusmestaria, pastoria ja kuulovikaista lauluntekijää ansaitsee päästä esiintymään kansanvälisien vesien näyttämöille. Nokkahuiluorkesterin rinnalla yhteiskunnan varoilla korkeasti koulutettu Hirviniemi voi esittää vaikka terävikaista partakonetta tai yksikätistä marjanpoimijaa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s