LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Molopäitä koko sakki

silmälasit

Yleensä on lottovoitto mennä naimisiin aatelisen kanssa, mutta kreivitär von Stosselhaum oli kaikkea muuta kuin seitsemän oikein. Kolmekymmentä vuotta Lauri Törni oli metsästänyt suvun aarteita ja niitä lojui nyt repputolkulla pakettiauton lattialla. Törni totesi happamana, että tämä oli sitten viimeinen keikka. Hän kertoi vievänsä aarteet Monte Carloon, ja ilmoittavansa kreivittärelle, että avioliitto oli tullut tiensä päähän.

luminen keinutuoliTörnin mielestä oli kohtuullista, että kun mies täytti 96 vuotta, sitä sai hyvällä omallatunnolla vetää tohvelit jalkaansa ja istahtaa keinutuoliin kuuntelemaan kaappikellon raksutusta.

Törni kuitenkin lisäsi, ettei hänellä ollut minkäänlaista halua muumioitua hoitokodin kellariin. Hän tuumaili vetävänsä tovin henkeä ja lähtevänsä uudelleen seikkailemaan kunhan olisi ensin juhlinut pyöreitä vuosia.

Minä kysyin, että meinasiko Törni etsiä itselleen kiikkutuolin Monte Carlosta? Vastaukseksi sain murahduksen – mies aikoi matkata Suomeen. Hän oli jo pitempään suunnitellut asettuvansa Muonioon tai vielä hieman pohjoisemmaksi. Toiminnantäyteisten vuosien jälkeen sitä mies kaipasi hetkeksi erämaan rauhaan. Hän vain toivoi, että säästöt olisivat kasvaneet kolmenkymmenen vuoden aikana sen verran korkoa, että niillä saisi ostettua Lapista jonkinmoisen hökkelin.

Lappi

Juristi-pirulaiset

Minä huomautin, että yleensä avioerossa omaisuus pistettiin puoliksi. Törni kertoi, että kreivittären juristit olivat laatineet avioehdon, jonka takia hänen oli ihan turha yrittää vaatia edes omia sukkiaan. Minun mielestäni Törnin kannatti unohtaa Monte Carlo.

Hänen oli parempi muuttaa reppujen sisältö rahaksi ja suunnata suorinta tietä Muonioon. Aarteista saisi helposti muutaman miljoonan ja sellaisilla rahoilla ostaisi lama-aikaan Lapista hulppean honkahuvilan. Rahaa riittäisi myös lakimiehen palkkaamiseen, eikä Törnin tarvitsisi vaivata päätään avioerosotkuilla.

Törni rupesi raapimaan partaansa ja potki samalla reppukasaa. Hän hivutti kätensä päällimmäisen repun helman sisään ja vetäisi esille Carl Fabergén valmistaman kultaisen sikarikotelon. Sen kanteen upotetut timantit kimmelsivät kellertävinä pakettiauton hämärässä.

Törni otti taskustaan tupakkiaskin ja tyhjensi sen sisällön sikarikoteloon. Hän väänsi kasvoilleen tyytyväisen hymyn ja tunki kotelon povitaskuunsa. Tuosta eleestä minä hokasin, että jälleen kerran tuo Suomen kansan suuresi kunnioittama legenda oli ottanut elämälleen uuden suunnan.

Harkitsin vilauttavani Laakeri-Kallelta saamaani asiakirjaa, jonka ansiosta olin saapunut Sveitsiin ja juuri siihen samaiseen lausannelaiseen pankkiin, josta olimme äsken paenneet. Asiakirja oikeutti minut saamaan yhden pankkiholvin aarteista. Tässä tilanteessa kyseinen asiakirja tuntui kuitenkin yhtä tyhjänpäiväiseltä kuin kreivitär Stosselhaumin lakimiesten laatima avioehto.

Demokratia on hieno sana

Pieni ryhmä ökyrikkaita ihmisiä pyörittää tätä maailmaa. He laativat asiakirjoja, määräyksiä ja lakeja, joiden ainoa tarkoitus on ajaa heidän omaa etuaan. Demokratia on hieno sana – onnea sille molopäälle, joka sen on itselleen rekisteröinyt ja kerää siitä vuotuiset lisenssimaksut. Niin se elämä vain menee, että se mikä on minun ja sinun, kuuluu loppupelissä jonkin tyhjänpäiväisen asiakirjan nojalla jollekin raharikkaalle molopäälle.

Hyvästien aika

Törni sanoi lähettävänsä postikortin sitten kun olisi asettunut Lappiin aloilleen. Minäkin tuumin, että kohtapuoleen tässä olisi syytä ruveta palailemaan koti-Suomeen. Vaimolla on varmasti ikävä, samoin kissalla ja nurmenleikkurilla. Lupasin matkustaa talvella Lappiin. Sanoin ottavani entisen naapurini Heikin ja Erkki-karhun mukaan, ellei CIA:n pääagentti ollut jo raahannut heitä Pohjoisnavalle.

silmälasitTörni käski kuljettajaa pysäyttämään kadunvarteen. Aasialainen totteli viivyttelemättä ja oli törmätä poliisiautoon. Siinä oli linnaan joutuminen lähellä, mutta onni seuraa seikkailijoita yhtä varmasti kuin yötä seuraa aamu.

Paiskattuamme jäähyväisiksi kättä, Törni kaivoi minulle repusta yhden aarteen. Tuijotin haikeana auton perään ja mietin samalla, että mitä pirua tekisin Risto Rytin messinkisankaisilla silmälaseilla.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s