LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Oikeustalon raunioissa grillattu lehmä

talo palaa Se siitä oikeustalosta.

Jimmy Carterin jälkeen Yhdysvaltojen valtaistuimelle kiipesi Ronald Reagan, joka tunnettiin maailmalla lähinnä roolistaan elokuvassa ”Bedtime for Bonzo”. Kyseisessä elokuvassa Reaganin vastanäyttelijänä työskenteli Peggy-niminen simpassi, jonka tehtävänä oli esittää Bonzo-nimistä simpanssia.

simpanssi kieli ulkona

Hyviä eläkepäiviä toivottaa Bonzo ja Ronald.

Peggy sai roolisuorituksestaan uuden kaulapannan ja tertun banaaneja. Reagan sai muutamia uusia elokuvarooleja ja koska nekään eivät aiheuttaneet minkäänlaista Oscar-tulvaa, hän siirtyi politiikkaan ja näytteli itsensä presidentiksi.

Maaliskuussa 1981, oltuaan kaksi kuukautta presidenttinä, Reagan joutui Washingtonissa salamurhayrityksen kohteeksi. Ampumishetkellä Lauri Törni sattui olemaan lääkärissä munuaiskivien takia, mutta onneksi Reagan selvisi ammuskelusta hengissä ilman parasta henkivartijaansa.

Seisoskeltuaan päiväkausia sairaalan käytävällä Törni tajusi olevansa liian iäkäs vahtimaan Reaganin kaltaisia tahdottomia marionetteja.

Kesäkuussa 62-vuotias Törni erosi Yhdysvaltojen salaisesta palvelusta. Tunteikkaan läksiäisseremonian yhteydessä presidentti Reagan palkitsi hänet kukkakimpulla ja Peggy-simpanssin valokuvalla.

Koska Törni oli virallisesti kuollut, hän päätti hieman lomailla ja osti lentolipun Bahamalle. Palmujen alla makaillessaan hän kaipaili kovasti takaisin Suomeen, mutta se Suomi missä hän oli syntynyt kuului Neuvostoliitolle.

Rakas Viipuri

Rakasta Viipuria muistellessa miehen silmäkulmaan ilmestyi kyynel. Se kimalteli siinä hetken ja lähti sitten valumaan poskea pitkin. Samalla hetkellä auringon eteen ilmestyi harmaahiuksinen nainen, jonka täyteen ahdettu käsilaukkua sattui tippumaan Törnin naamalle. Nenäluu siinä murtui ja kohta kyyneleitä valui molemmista silmistä kuin oltaisiin oltu sipulifarmin illalliskeittiössä.

viipuri rannalta kuvattuna

Viipuri ja äkäinen huvivene.

Tiedä sitten, että mitä Jumalallista johdatusta tapaukseen liittyi, mutta nenänmurtajanainen sattui olemaan saksalaissyntyinen kreivitär von Stosselhaum. Kreivitär oli viettänyt lukemattomia kesiä sukunsa huvilalla Viipurissa.

Nuorukaisena Törni oli nähnyt naisen usein Tervaniemen pursipaviljongissa ollessaan uimassa läheisellä rannalla. Vuodet olivat kohdelleet naista lempeällä kädellä ja Törni oli sitä mieltä, että kreivitär oli yhtä kaunis kuin puoli vuosisataa aiemmin.

Yksitoikkoista leskenarkea viettävä kreivitär tykästyi salaperäiseen ja vakavamieliseen Törniin. Mies oli ikäisekseen atleettisessa kunnossa ja päihitti hauiksellaan useimmat bahamalaiset rantaleijonat. Hieman kreivitärtä harmitti, että muuten niin tyylikästä miestä rumensi kaksi mustaa silmää ja turvonnut nenä.

Onneksi käsilaukun aiheuttamat kosmeettiset virheet pystyi peittämään aika hyvin puuterilla ja poskipunalla. Törni itse ei olisi halunnut naamaansa pakkeloida, mutta hääkuvia varten oli vähän pakko. Aatelisnaiset ovat aina hyvin tarkkoja siitä, ettei tuore aviomies näytä vuokrafrakissa ihan toivottomalta puliukolta.

Alttarille vie Törnin tie

Tammikuussa 1982 vietettyjen häiden jälkeen kreivitär von Stosselhaum tajusi naineensa kuolleeksi julistetun legendan. Yksityiskohta oli kieltämättä nurinkurinen. Tavallisesti aatelisnaiset toivovat pääsevänsä vihille elävien ja mieluiten mahdollisimman rikkaiden legendojen kanssa. Törni ei ollut elävien kirjoissa, eikä edes rikas. Hänellä oli pankissa 25.000 dollaria ja taskunpohjalla laiha nippu satasia

Kreivitär oli kuitenkin neuvokas ja kieltämättä myös hieman kiero. Aikoinaan Stosselhaumit olivat Euroopan rikkaimpia, mutta toisen maailmansodan jälkeen suku vajosi köyhyyskuoppaan. 1980-luvulle tultaessa myös kreivittären piti myydä merkittävä osa omistamistaan linnoista, palatseista, kartanoista ja tiloista. Eniten kreivitärtä harmitti, että hän joutui henkensä pitimiksi myymään Keski-Afrikassa sijainneen yhdeksänsadan neliökilometrin tasankokaistaleen.

talo tulessa

Se siitä oikeustalosta.

Oikeutta lehmille

Alkuasukkaat maksoivat kotiseudustaan säkillisen jalokiviä, jotka osoittautuivat myöhemmin tavalliseksi lasiksi. Kreivitär haastoi alkuasukkaat oikeuteen. Käsittelyn alkaessa Banguin oikeustalolle ilmestyi kuorma-autollinen sotilaita, jotka polttivat oikeustalon maan tasalle. Kun raunioilla grillattu lehmä oli viimein syöty, tuomari julisti käsittelyn päättyneeksi toteamalla, että kreivittären saama korvaus oli olosuhteisiin nähden aivan riittävä.

Kreivitär piti huolen, ettei Törnille tullut aika pitkäksi. Sankarimme sai nimittäin tehtäväkseen palauttaa Stosselhaumien-suvun rikkaudet. Homma riistäytyi tietenkin käsistä ja erittäin orjallisella tavalla. Aina vuodesta 1982 tähän päivään asti Törni oli etsiskellyt Stosselhaumien myymiä tai heiltä takavarikoituja arvo-esineitä.

Minun teki mieli kysyä, että oletko sinä Lauri tossun alla? En kysynyt, koska en uskaltanut. Samalla löytyi myös selitys siihen, miksi Törni oli kaivanut lausannelaiseen pankkiin tunnelin ja takavarikoinut kahdeksan repullista aarteita.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s