LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Lauri Törni ja betonista valettu näkkileipä

sienet puukko

Kun nykynuorisolta kysyy, että mitä he tietävät Vietnamista, useimmat toteavat, että lähimetsässä piilottelee sieltä kotoisin oleva marjanpoimija. Nuoriso osaa myös kertoa, että vietnamilaiset kokkaavat maittavaa ruokaa bambusta ja myrkkykäärmeestä.

Kun tulee kyse kulttuurihistoriasta, nuoriso yleensä vaikenee, koska kyseessä on hämmentävä sanahirviö. Nokkelimmat vastaavat, että vietnamilaiset t-paidat ovat taideteoksia. Jotkut tunnistavat myös t-paitoihin kuvattuja vietnamilaisia merkkihenkilöitä. Heistä tunnetuimpia ovat tietenkin Chuck Norris ja Sylvester Stallone, jotka ovat kuvissa aina suhteellisen raskaasti aseistettuja.

betonitiiliä

Näkkileipää ja pari säkkiä jauhoja.

Nuorisolta on aivan turha kysyä, että kuka on Lauri Törni. Miestä ei ole nähty Seiskan keskiaukeamalla, koska hän ei ole eronnut iskelmälaulaja, juopunut mäkihyppääjä, eikä varsinkaan sienireissulla rekkamiehen vakoa esittelevä turkulainen asunnonvälittäjä.

Nuorison kestomysteeri on se, että kumpi on vahvempi Teräsmies vai Tarzan, ja kumpi voittaisi nyrkkeilymatsin Helenius vai Klitschko.

Useimpien mielestä tuossa ei ole mysteeristä tietoakaan – minä olen samaa mieltä.

Lauri Törni pistäisi tänä päivänäkin kaikki neljä yhdellä kertaa nippuun. Mies, joka on taistellut talvi- ja jatkosodassa, toisessa maailmansodassa ja Vietnamissa ei ole mikään vettynyt kaurakeksi vaan pikemmin betonista valettu näkkileipä.

Ripulin aihe

hammaslääkäri

Ei irtoa lomaa!

Eräässä aikakauslehdessä kerrottiin, että yksi Googlen suosituimmista hauista liittyy sairauslomaan. Kyse ei ole terveenä pysymisestä vaan siitä, että löytyy parhaat keinot huijata lääkäriltä ylimääräistä lomaa. Puuttuvien sairauksien etsiskelijöille voin paljastaa, että vuonna 1942 Törni haavoittui hiihdettyään miinaan. Toipumisloman päätyttyä hänen olisi pitänyt palata Jalkaväkirykmentti 56:een, vaan eipä palannut.

Mies oli nimittäin jättänyt loman etuajassa kesken ja suunnannut etulinjaan Maaselän kannakselle. Että siinä miettimistä niille, jotka yrittävät kuumeisesti etsiä itselleen ripulin aihetta.

Sisua poskeen

Minä istuin pakettiauton lattialla ihan hiljaa ja vilkuilin välillä Törnin suuntaan. Ei miestä voinut pitkään tuijottaa, sillä hänen katseensa oli sieluun porautuva. Minun omat silmäni siinä rupesivat kostumaan ja sydän kumahti joka kerta kuin olisin lyönyt moskalla maalipurkkia. Harvoilla ihmisillä on sellainen vaikutus, minä kutsun sitä tiikeri-ilmiöksi.

Tiikeri

Komea suomenpystykorva.

Tiedätte ilmiön jos olette sienimetsällä törmänneet aikuiseen tiikeriin. Minä olen törmännyt kahdesti ja täytyy tunnustaa, että kusin housuuni – en siis pakettiautossa vaan sienimetsällä.

Todellisuudessa tiikeri oli Kojosen Martin pystykorva. Koljonen on meidän kylän hammaslääkäri ja sen koira on kotoisin Kilpisjärveltä. En tiedä mitä ne Kilpisjärvellä syöttävät koiranpennuille, mutta veikkaan, että kokonaisia poroja. Pirulauta, sen koiran tassu on isompi kuin puhelinluettelo.

Törni rupesi tenttailemaan minun taustojani. Kerroin olevani maailman tai ainakin Pohjolan viimein sankomies. Lisäksi kerroin viimeaikojen seikkailuista, entisestä naapuristani Heikistä ja Erkki-karhusta. Kun Törni kuuli, että minun toverini olivat jääneet pankin edustalle CIA:n autoon, hän kaivoi sissipuukon esille ja rupesi tivaamaan, että olenko minä läheisissä suhteissa CIA:n kanssa.

Selitin, että meitä oli vain kuulusteltu Nasan jumbojetin lainaamisen takia. Selitys kelpasi ja Törni rupesi puhdistamaan sissipuukolla hampaitaan. Samalla hetkellä auto heilahti, puukon terä hujahti miehen posken läpi ja parta värjäytyi silmänräpäyksessä verestä. Minä menin ihan paniikkiin ja aloin huutaa kuljettajalle, että ajaisi sairaalaan. Aasialainen käänsi rauhallisesti päätään ja todettuaan tilanteen vakavuuden kaivoi hansikaslokerosta neulan ja lankapaketin.

loukkaantunut peruna

Parempaa erikoistehostetta ei valitettavasti löytynyt.

Törni ajeli sissipuukolla haavakohdan karvattomaksi, pisti tupakaksi ja rupesi ompelemaan poskea kasaan. Minä kysyin, että eikö kannattaisi käyttää peliä, mutta Törni totesi, ettei kyseessä ollut mikään meikkikoulu vaan ihan arkinen paikkausoperaatio. Veren näkeminen sai Törnin muutenkin rentoutumaan. Samoin käy useimmille kirurgeille ja turkulaisille asunnonvälittäjille.

Kolmannen neulanpainalluksen jälkeen Törni totesi, että poskea hieman kivisti. Hän kaivoi taskustaan Sisu-askin ja laittoi kaksi pastillia suuhunsa. Kivun helpotettua hän alkoi kertoilla mitä oli viime vuosikymmenet touhuillut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s