LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Kuninkaanlinnan veroinen huoltamo

laituri meri

Kyydin puutteessa soitin hotellin aulasta Kaarle Kustaalle, koska ajattelin hänen löhöilevän kuninkaanlinnassa tuijottamassa televisiota. Väärin arvasin. Kuningas sattui istumaan Östersundin huoltamolla pullakahvilla. Minä ihmettelin, että miksi hän ryysti iltasella kahvia kuudensadan kilometrin päässä Tukholmasta?

Kaarle Kustaa selitti, että yksi hääkutsu oli mennyt vahingossa Östersundin pormestarille. Mies oli tietysti änkenyt itsensä Carl Philipin ja Sofian häihin. Juhlien jälkeen mies oli luullut kuuluvansa kuningasperheeseen ja kuvitellut voivansa soitella kuninkaanlinnaan jopa keskellä yötä. Kaarle Kustaan ei ollut auttanut kuin ajaa Östersundiin ja vääntää rautalangasta, että häiriköinti sai riittää.

Pormestari oli viimein tajunnut, ettei tavallisten kuolevaisten ole soveliasta kaveerata monarkkien kanssa. Pormestarin jälkeen päänvaivaa oli aiheuttanut huoltamon omistaja, joka oli ruvennut petaamaan takahuoneen lattialle nukkumapaikkoja kuningasperheen tulevia vierailuja varten.

Toivotin onnea ja päätin olla vaivaamatta Kaarle Kustaata. Stadsgårdenin laiturille oli hotellista matkaa alle kolme kilometriä, joten sellaisen matkan taivaltaa varsin kivuttomasti myös ilman autoa.

Mikä siellä mättää?

Vartin odottelun jälkeen päätin mennä katsomaan, että mitä vaimo oli taas keksinyt tekosyyksi, ettei tarvitsisi lähteä kylille. Astuttuani hissistä ulos näin vaimon seisovan käytävällä äkäisen näköisenä. Heikki puuskutti hänen takanaan yrittäen raahata uutukaisia matka- ja käsilaukkuja.

työmiehet yläilmoissa

Näin sitä ennen rakennettiin hotelleja.

Mirri oli kiivennyt Heikin olkapäälle ja nuoli tyytyväisenä miehen korvaa. Samalla hetkellä minun lävitseni kulki kylmät väreet. Muistin vielä hyvin sen päivän kun kissa oli hyökännyt kimppuuni ja puraissut korvastani aikamoisen palasen.

Komensin Heikin viemään laukut takaisin sviittiin. Ne voitaisiin hakea sitten kun olisi varmaa, että pääsisimme laivan kyytiin. Toisekseen jos hotellin henkilökunta tajuaisi meidän olevan lähdössä, jonkun pitäisi kuitata kymppitonnien majoituslasku. Koska Kaarle Kustaa oli jumissa Östersundin huoltamolla, laskun kuittaaja saisi olla joku muu kuin kuningas.

Silvialta en uskaltanut pyytää autokyytiä, hän on yleensä aika nyreä minua kohtaan. Kyllähän sen toisaalta ymmärtää. Silvia haluaisi  miehensä olevan kansainvälinen monarkki, mutta minä olen koulinut Kaarle Kustaasta mökkihöperön. Minkäs minä sille voin, että kuningas lentää vähintään kerran kuussa meidän kylälle ja majoittuu yläkerran vierashuoneeseen.

Vaimo halusi välttämättä ottaa laukut mukaan koska Erkki-karhu oli kokenut jonkinmoisen taantuman ja ruvennut käyttäytymään kuin seniili vompatti. Vompatit ovat muuten australialaisia pussieläimiä ja mahdottoman lupsakan näköisiä otuksia.

kylpyamme purkutalossa

Näin voi myös käydä jos karhu innostuu kylpemään.

Vaimo selitti, että tässä tilanteessa lupsakkuus sijaitsi jossain Etelämantereen takana. Erkki-karhu oli kuseskellut ympäri sviittiä ja heittänyt neljän hengen kulmasohvan parvekkeelta alas.

Sen tehtyään karhu oli lukittautunut kylpyhuoneeseen marketista ostamansa pehmonallen kanssa. Veden kohinasta päätellen karhu oli mennyt kylpyammeeseen ja murmutti tyytyväisenä kuin olisi istunut kajaanilaisen rintamamiestalon kylpytynnyrissä.

Minun piti möykätä jonkin aikaa ennen kuin Erkki-karhu suostui avaaman oven. Sen turkki oli läpimärkä ja se oli yrittänyt pukea ylleen hotellin aamutakin. Takki roikkui revenneenä toisella olkapäällä ja sen taskusta kurkki veden turvottama pehmonalle, jonka vasen silmä roikkui langanpätkän varassa.

Karhu nuuhki hetken aikaa huoneessa leijuvaa virtsan lemua ja nappasi sitten Heikin raahaamat laukut olalleen. Se luimisti vasenta korvansa kuin pyydellen anteeksi. Kun kukaan ei sanonut mitään, otus  tallusteli huojentuneena käytävään.

Kohti rantaa

Vastaanottovirkailija näki meidän suuntaavan ovelle matkalaukkujen kanssa, mutta kukaan ei juossut perään vaatimaan rahaa. Kai se on paremman luokan hotelleissa tapana, ettei aiheuteta turhaa hämminkiä muutaman kymppitonnin takia.

Erkki-karhu herätti kadulla aikamoista huomiota. Ohikulkijat ja autoilijat räpsivät valokuvia, ja yksi taksi ajautui päin sillan kaidetta.  Tukholman liikenne ja ihmispaljous sai karhun tuntemaan itsensä puudeliksi. Se veti aamutakin helman päänsä suojaksi ja hortoili sokkona pelkän hajun perusteella. Minun vaimoni hajuvesi on sen verran hapokasta, että villieläin pystyy seuraamaan sitä vaikka kilometrien päästä. Ainoastaan yhden kerran karhu harhautui keskelle ajokaistaa kun se haistoi ravintolasta leijuvan paistetun lohen tuoksun.

väenpaljous

Liikaa väkeä yhdellä laiturilla.

Me saavuimme Stadsgårdenin laiturille hyvissä ajoin. Ihmisiä oli kerääntynyt paikalle toista sataa. Ilman Erkki-karhua emme olisi varmastikaan päässeet lähellekään turvekasaa.

Ihmiset ilmeisesti luulivat, että karhu oli kilpailun järjestävän turvefirman maskotti. Tuo harhaluulo haihtui yhtä nopeasti kuin se oli syntynyt.

Minä yritin selittää, että kilpailun alkuun oli vielä tunti aikaa, mutta eipä selittelyt paljon auttaneet. Erkki-karhu rupesi pyörittelemään turvepalloja ja viskoi niillä laiturille kokoontuneita ihmisiä.

Ihmiseltä kuluisi ainakin vuorokausi pyöritellä kahden kuutiometrin turvekasasta kämmenen kokoisia turvepalloja. Karhun tassuilla homma sujuu huomattavasti nopeammin. Vartin päästä turvekasa oli kadonnut ja samoin oli käynyt yleisömerelle.

Laiturilla seisoi meidän lisäksemme vain laivan kapteeni sekä hämmentyneen näköinen pitkätukkainen mies, joka muistutti erehdyttävästi valokuvan Richard Ramesonia. Minä en voinut täysin varmistua miehen henkilöllisyydestä, koska hän oli päälakea myöten turpeen peitossa.

Pakostakin pisti jännittämään, että mitä kapteeni tuumisi turvepallokilpailun saamasta käänteestä. Heikkiä ei moinen jännittänyt. Hän osoitti satama-altaassa lilluvaa kumivenettä, joka oli turpeen painosta vajonnut puolittain veden alle. Kapteeni puisteli turpeet yltään ja pyysi meitä nousemaan aluksen kyytiin. Turve oli loppu ja samoin kilpailijat.

Kapteeni julisti, että kolmenkymmenen matkustajan sijasta Irlantiin matkaisi ilmaiseksi kolme ikäloppua miestä, viehättävä rouva, kissa ja helvetinmoinen karhu. Minä seurasin Richard Ramesonia laivan kannelle ja mietiskelin, että mihin piruun mies oli piilottanut ryöväämänsä kultaisen käärmeen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s