LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Turvemiehen sisähuussi

irlanti liikennemerkki kadulla

Kun ihminen joutuu työskentelemään epämiellyttävissä olosuhteissa olematonta korvausta vastaan, se nostaa pintaa vihan ja katkeruuden tunteita. Ajan myötä nuo tunteet syttyvät tuleen, ja kun rovio on riittävän kuuma, ne räjähtävät tulipalloiksi ja saavat aikaan peruuttamattomia asioita.

Juuri näin kävi Ramesonien suvulle. Viikinkiaarteesta saatujen rahojen loputtua Ramesonit vajosivat takaisin köyhyysrajan alapuolelle. Ainoa keino selviytyä arjesta, oli palata nummille lapioimaan  turvetta. Siellä yksi jos toinenkin suvun mies kirosi vierustoveriaan sanomalla, että olisit sinäkin voinut ryyppäämisen sijasta ostaa kaivinkoneen tai edes suomalaisen lapion.

Erään suvun tarina

Antti kertoi Richard Rameson -nimisestä pikkuserkustaan. Jo nuorukaisena Richardissa ilmeni poikkeuksellista nokkeluutta ja liikemiehen vaistoja. Kahdentoista ikäisenä hän rupesi pullottamaan lampaanvirtsan ja tärpätin sekoitusta. Pullot hän myi torilla väittäen sisältöä walesilaiseksi viskiksi. Kauppa kävi loistavasti ja varsinkin Corkin yläluokka tykästyi viskin väriin. Juoman kitkerä maku oli sivuseikka, sillä Etelä-Irlannissa ei ole tapana maistella alkoholia, sitä lähinnä juodaan.

työkaluja pöydällä

Kaluja pöydän täydeltä.

Viskirahoilla Richard perusti vuonna 1977 puusepänliikkeen, joka keskittyi nikkaroimaan sisähuusseja. Liikeidea oli uhkarohkea, mutta samaan aikaan järkyttävän nerokas. Siihen aikaan Corkissa ei ollut toimivaa viemärijärjestelmää. Kaupungissa oli käytössä ajanlaskun alussa keksitty roomalainen innovaatio. Paska lapioitiin ulkohuussista suoraa kadunvarteen, mistä puhtaanapitolaitoksen työntekijät keräsivät jätökset vankkureihinsa.

Ennen Richardin puusepänliikettä harvassa talossa oli sisähuussi, sillä olohuoneen nurkkaan kyhätty sontalaatikko tuppasi haisemaan varsin pistävästi. Richard oli synnynnäinen keksijä. Hän oivalsi, että aina keino saada sisähuussi hajuttomaksi oli sijoittaa kannen ja takapuolirinkulan väliin luonnonkumista valmistettu tiiviste, jonka ansiosta ödöörit jäivät loukkuun sontalaatikon sisään.

Keksintö toimi suhteellisen hyvin sellaisissa talouksissa joissa ei tupakoitu. Muutaman kesähelteellä räjähtäneen olohuoneen jälkeen Richard kiinnitti sisähuussin kylkeen varoituskyltin, jossa kiellettiin avaamasta kantta tupakka huulessa. Kielto ei auttanut, sillä irlantilaiset ovat luonteeltaan uteliaita. Varsinkin miehet tuppaavat ennen paskalaatikolle istahtamistaan kurkistamaan kannen alle siinä toivossa, että lauma apiloita mussuttavia maahisia olisi piilottanut laatikoon kultaa.

Räjähdysongelmat vähenivät kun Richard keksi varustaa sisähuussit ilmanvaihtoputkilla. Syy siihen mikseivät räjähdykset loppuneet kokonaan liittyi irlantilaisten heikkoon huumorintajuun. Useimmat sisähuussin ostaneet kotitaloudet johtivat paskalaatikon poistoputken naapurinsa makuuhuoneeseen.

Puusepänliike kukoisti, rahaa tulvi sukanvarteen ja Richard rakennutti tiilestä massiivisen hallin, minne oli mahdollista varastoida tuhansia sisähuusseja. Richard hamusi ulkomaille ja eritoten häntä kiinnostivat Walesin pikkukylät, jotka olivat kuin jäänne jostakin kivikaudelta.

Kuka tuhoaa ja kenet?

Eipä yltiöpäinen liikemies silloin arvannut, että joutuisi oman pikkuserkkunsa tuhoamaksi.  Ei Antti ketään tahallaan tuhonnut. Hänellä sattui olemaan taskun pohjalla ylimääräistä rahaa, ja koska Corkissa ei ollut putkiliikettä, hän perusti sellaisen ja tilasi vielä näyteikkunaan rekkalastillisen posliinipönttöjä.

ankea luola

Posliinipönttö tekee myös luolasta kodikkaan.

Voi sitä hämmästelyn ja ilon määrää kun kaupungin asukkaat näkivät ensimmäisen kerran kimaltavat posliinipöntöt. Tuskin yhdessäkään taloudessa oli edes niin kauniin valkoisia posliinikuppeja. Jopa hienostonaisten kauloissa roikkuvat tekohelmet kalpenivat auringon säteiden osuessa vessanpönttöjen kylkiin.

Moni kävi näyteikkunassa pönttöjä halailemassa ja kokeilumielessä istumassa. Ei siinä auttanut corkilaisten kuin hakea pankista lainaa ja asentaa viemärit ja pöntöt. Kun ihminen on kerran pakaroillaan hivellyt kylmää posliinia, sitä ei mielellään palaa ulkohuussiin, eikä varsinkaan olohuoneen nurkassa jököttävään sisähuussiin.

Nykyaika saapui Corkiin ja sen myötä yksi Richard-niminen tähdenlento rysähti turvekuoppaan ja ikuiseen velkakierteeseen. Aina on syytä muistaa vuosituhansia vanha viisaus, että perhe on pahin ja suku on kauhein.

Kassakaappivaras

Richard yritti saada puusepänliikkeensä iskuun rupeamalla valmistamaan keittiökalusteita. Jos yritys olisi sijainnut pohjoisempana, Dublinissa tai Belfastissa, ehkä suunnanvaihto olisi toiminut. Corkissa ihmiset ovat maanläheisiä, keskellä keittiöitä jököttää isoisiltä peritty pöytä, nurkassa hehkuu puuliesi ja ikkunaa reunustavat kaksi hyllyä, joista toisella on kanamunia ja paputölkkejä, toisella viskiä ja kuivattuja apiloita. Ei ollut silloin keittiökalusteille kysyntää, eikä ole vielä tänä päivänäkään.

kassakaapin ovi

Naks, naks ja se on siinä.

Antti kertoi, että kerran juovuspäissään Richard oli murtautunut kartanoon aikomuksenaan tunkeutua kassaholviin. Tapauksesta oli jo vuosia, mutta tuskin miehen pääkopassa mikään oli muuttunut. Ramesonien suvun kadonneen loiston viimeinen symboli, kultainen käärme, houkutteli entistä sisähuussitehtailijaa kuin lenkkipolulla pomppivat rinnat puussa asuvaa erakkoa.

Kun Antti sitten oli lähtenyt Ruotsiin esittelemään kultaista käärmettä kuningatar Silvialle, Richard oli seurannut perässä ja tiirikoinut hotellin kassakaapin auki. Nyt mies etsiskeli käärmeelle ostajaa ja löytäisi sellaisen varmasti hyvinkin pian.

Aikaa ei ollut siis hukattavaksi. Jos kaupat ehtisivät syntyä, Richard katoaisi savuna ilmaan ja kultainen käärme päätyisi jonkun keräilijän yksityiskokoelmiin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s