LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Rikollisen ruusuinen muotokuva

tukholma meri grand hotel

Olisin mielelläni kuullut lisää Ramesonien suvun vaiheista, mutta valitettavasti siihen ei ollut aikaa. Jokainen turinatuokio antoi kultaisen käärmeen ryöväreille lisää etumatkaa. Rikoksesta oli ilmoitettu poliisille, mutta kaikkihan tietävät, etteivät ruotsalaiset ole rikostutkimuksen ammattilaisia.

sormenjälki

Sormenjälki on pilannut monen roiston uran.

Rikos oli noteerattu myös Britanniassa, ja lähipäivinä Tukholmaan saapuisi Scotland Yardin legendaarinen tutkija Hannes Viljakainen. Minulla oli siis kiire selvittää juttu ennen Viljakaisen saapumista ja ennen kuin Ruotsin poliisi sotkisi kaikki johtolangat.

Eniten minua ihmetytti miksi mittaamattoman arvokas kultainen käärme oli tuotu Ruotsiin. Antti Rameson kertoi, että normaalisti aarre lepäsi sukukartanon kassaholvissa.

Pari viikkoa sitten Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa oli soittanut pyytääkseen Anttia saapumaan Carl Philipin ja Sofian häihin. Samalla kuningas oli toivonut, että Antti toisi kultaisen käärmeen mukanaan Tukholmaan.

Antti oli suostunut pyyntöön kuultuaan kuningatar Silvian olevan intohimoinen  käärmeharrastaja. Silvia leikkelee sanomalehdistä käärmeiden kuvia ja liimailee niitä ruutuvihkoon. Vihossa on lähinnä ruotsalaisten poliitikkojen kuvia, mutta seasta löytyy myös pari kobraa ja muutama paloletkun paksuinen anakonda.

Antti kertoi saapuneensa Tukholmaan kaksi päivään ennen häitä. Hotellin sviittiin päästyään hän oli tuskin ehtinyt riisua takin yltään kun kuningatar Silvia oli jo koputtanut oveen. Kuningastar oli ihastellut käärmettä tunnin verran, jonka jälkeen Antti oli lukinnut aarteen kassakaappiin. Antti vannoi, ettei kertonut numeroyhdistelmää kenellekään. Kun hän palasi sunnuntaina sviittiin, kassakaappi oli auki, käärme oli poissa ja tilalla oli vain kartonginpalanen, johon oli piirretty lyijykynällä suttuinen hymynaama.

Sankomiehen tutkimuksia

Minä tutkiskelin kartonkia utuisilla silmilläni ja havaitsin monta tärkeää yksityiskohtaa. Ensinnäkään kartonki ei ollut mitään askarteluliikkeessä myytävää tusinapahvia. Se oli kotitekoista, mekaanisesti ruuvipuristimella kasaan painettua papyruskartonkia, jonka neliömassa asettui jonnekin kolmensadan gramman tienoille.

Papyruskartongin valmistaminen on työlästä puuhaa, joten touhuun eivät ryhdy kuin todelliset egyptiläisen kulttuurin ystävät. Se mikä teki kyseisestä kartongista äärimmäisen mielenkiintoisen oli painoprosessin aikana papyrusmassaan lisätty ruusu-uute, joka antoi kartongille eksoottisen, lähes kleopatramaisen tuoksun. Kartonkia haistellessani tunsin myös hienoisen vaniljan vivahteen ja aivan kartongin alakulmasta pöllähti terävä sikarinhaju.

Eniten minua ihmetytti papyruskartongille sutaistu hymynaama. Luulisi, että ihminen jolla on mielenlujuutta työstää papyruskaislaa, jaksaa keskittyä sen verran, että valitsee laadukkaan mustekynän, piirtää kartongille huolitellun hymynaaman ja kuivaa sen varovasti imupaperilla.

etsivä

Sherlock Sankomies.

Analysoidessani hymynaaman ääriviivoja havaitsin hienoista epäsymmetriaa, joka oli aiheutunut käden tutinasta. Samalla huomasin, että käytetty lyijykynä oli ollut tylsä. Tämä seikka oli ensiarvoisen tärkeä, koska siitä pystyin mittaamaan grafiitin paksuuden, joka osoittautui viisi milliä leveäksi ja kolme milliä korkeaksi.

Lyijykynän sisällä oleva grafiittitanko oli siis läpileikkaukseltaan suorakulmio, eli piirtämiseen oli käytetty mitä ilmeisimmin timpurinkynää. Tuo oivallus selitti osaltaan piirrustuksen ala-arvoisen jäljen.

Sen lisäksi pystyin havaitsemaan ääriviivoissa hiuksenhienon röpellyksen, joka oli mitä ilmeisimmin aiheutunut kynän teroittamiseen käytetystä instrumentista. Koska timpurinkynät teroitetaan veitsellä, on ilmeistä, että tällä kertaa tekijä oli käyttänyt sahalaitaista leipäveistä.

Hymynaaman oikea silmä oli suttaantunut ja papyruskartonki oli sillä kohtaa aavistuksen koholla. Otin esille taskussani pyörivän linkkuveitsen ja väänsin esille miniatyyrisuurennuslasin. Tutkimus paljasti sen mitä olin uumoillut. Kartongille oli tippunut hikipisara, jonka suolat olivat reagoineet ruusu-uutteen kanssa ja saaneet kaislan kuidut turpoaman. Hikipisaran kohdalle piirretty silmä oli myös suttaantunut ja lyijy oli levinnyt kuin pölykasaan hyökännyt trombi.

Tuon mitättömältä vaikuttaneen kartonginpalan ansiosta meille piirtyi tarkka kuva ryöväristä. Kyseessä oli keski-ikäinen mies, jolla oli paniikkihäiriö. Miehellä oli pitkät hiukset, jotka erisivät hänen pääkoppansa siten, että sviitin yhdeksäntoista asteen lämmöstä huolimatta mies oli hikoillut kuin maatessaan auringossa.

ruusuHikoilu ei voinut johtua miehen pukeutumisesta, sillä hotellin turvakameroissa oli näkynyt rikospäivänä vain kevyesti pukeutunutta juhlaväkeä. Käsin valmistettu papyruskaisla paljasti sen, että tekijä oli asunut nuoruudessaan Egyptissä. Timpurinkynä viittasi siihen, että mies oli käsityöläinen tai pikemminkin keittiökalusteasentaja, sillä teroitusvälineenä käytetty leipäveitsi viittasi keittiöön.

Entä ruusu-uute? Se oli selvä merkki naisen kaipuusta, hienoinen vihje siitä, että mies valmisti papyruskartonkia, raapusteli niille runoja ja lahjoitteli tapaamilleen naisille siinä toivossa, että joku ottaisi hänet vaivoikseen. Ilmeisesti mies ei ollut kelvannut siitä syytä, että tuppasi polttamaan ketjussa vanilja-aromilla marinoituja sikareita.

Heikki jäi epäileväiselle kannalle kuultuaan minun analyysini. Antti Rameson oli puolestaan haltioitunut. Hän kiiruhti puristamaan kättäni ja kertoi tietävänsä syyllisen nimen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s