LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Paavin kanssa pitsalle

rooma raunioita katu taivas tie

Silloin iskee yleensä paniikki kun tankki rupeaa tyhjenemään, eikä huoltoasemaa löydy mistään. Kun menopeli sitten viimein sammuu, matkanteko tyssää ja hengissä selviytymisen todennäköisyys kasvaa, koska pysäköidyllä autolla ei voi aiheuttaa kolaria.

Autoilun lainalaisuudet eivät valitettavasti päde lentämiseen. Kun siivekäs kone sammuu, se on menoa ja yleensä huonoon suuntaan. Onneksi meidän valpas lentäjämme ilmestyi hyvissä ajoin kyselemään, että oliko kenelläkään toimivaa luottokorttia. Ohjaamon aurinkolipassa pölyyntyvä Jari Sarasvuon kortti oli nimittäin höylätty kelvottomaksi jo aikaa sitten.

Kaivoin muovikassista nipun viisikymppisiä ja löin ne lentäjän kouraan. Kun mies pyysi kohteliaasti lisää, kouraisin vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Menopolitiikaan liittyvä selitys kuulosti kaikin puolin asialliselta. Koneessa oli viisi tankkia ja niiden täyttäminen maksoi ruhtinaalliset kuusi tuhatta euroa.

Lentäjä kertoi myös, että polttoaineiden kallistumisen myötä monet pilotit tuppasivat ottamaan ”juoksukerosiinit”. Useimmilta Euroopan lentokentiltä oli helppoa häipyä maksamatta. Rooma, jonne meidän oli tarkoitus laskeutua, oli kuitenkin harvinainen poikkeus. Tankkauspisteen omistaja oli palkannut eläkkeelle jääneen napolilaisen jäätelökauppiaan vahtimaan tiluksia.

Eläkeläinen kykki päivät pitkän kiitoratojen päässä rehottavassa pusikossa olalta laukaistavan Stinger-ilmatorjuntaohjuksen kanssa. Pelote oli ilmeisesti riittävä, sillä kukaan ei ollut yrittänyt varastaa Rooman kentältä kerosiinia. Monet olivat kuitenkin sitä mieltä, että pusikossa sojottava Stinger oli pelkkä muovinen seinäkoriste.

Kauhua taivaalla

Juuri ennen laskeutumista tapahtui pelottava kommellus. Olin painanut nenän kiinni ikkunaan ja siristelin silmiä ihaillakseni maisemia, kun yllättäen Sarasvuon sinertävä naamavärkki ilmestyi lasin toiselle puolelle. Kiljaisin niin maan perkeleesti ja hyppäsin ylös penkiltä. En tiedä pelästyikö Sarasvuo minua vai oliko hän jo kuluttanut voimansa loppuun. Hetken aikaa hän koputti otsalla ikkunaa, aukoi suutaan ja katosi sitten pilvien sekaan.

rooma_tiber

Aivan kuin vedestä erottuisi käsi tai jonkin sortin torso. Lilluukohan siellä kentien taivaalta pudonnut Sarasvuo tai jokin muu suomensukuinen kansallisaarre?

Pohdimme tapahtunutta Heikin kanssa pitkään. Todennäköisesti ilmavirta oli heittänyt Sarasvuon päin koneen runkoa ja miespoloinen oli tarrannut kiinni siivenkärjestä tai peräsimestä. Roikkuminen oli varmasti vaatinut aikamoista fyysistä ja henkistä lujuutta. Pilvien yläpuolella on pakkasta, ja  800 kilometrin tuntinopeudessa viima tuntuu ikenissä asti. Kyllä sellaisessa kyydissä lähtee krapula ja hilse. Täytyy vain toivoa, että Sarasvuo pääsi yhtenä kappaleena maan pinnalle ja joku vielä suostui päästämään hänet televisioon.

Tervetuloa Roomaan

Heikkiä ei Rooma kiinnostanut. Hän olisi mielellään jäänyt koneeseen pelaamaan pasianssia. Minä puhuin hänet ympäri ja lupasin vielä tarjota pitsan. Vatikaanin jätin mainitsematta ja paavin. Ei sitä passaa veneen alla asutelevalle laitapuolen naapurille kertoa, että tuntee Paavin on nikkaroinut miehelle lavatolkulla kultaisia sankoja.

Puin ylleni uutukaisen kauluspaidan ja tummansiniset teryleenihousut vuosimallia 1977. Kun on menossa pyytämään paavia pitsalle, pitää olla pukeutunut tyylikkäästi. Heikki puolestaan yritti saada lainaksi puhdasta paitaa. Olisihan minulla ollut niitä matkassa, mutta periaatteesta en lainannut.

Miehen vaatteet ovat vähän niin kuin miehen vaimo. Niitä ei vaan yksinkertaisesti lainailla, sovitella, eikä varsinkaan kokeilla, piste. Koska olen joustava ihminen, lahjoitin Heikille Osuuskaupan vanhan lippahatun ja hyvät villasukat.

Viimein kun vaimo oli saanut kukkamekon ylleen kömysimme kiitoradalla odottavaan taksiin ja lähdimme ajelemaan kohti Rooman keskustaa. Minulle vuosituhantinen kaupunki on yhtä tuttu kuin kotikylän raitti, mutta vaimo ja Heikki tuijottivat nähtävyyksiä kuin olisivat maailmalla ensimmäistä kertaa. Vaimoa olen vuosien mittaan käyttänyt kahdesti Tukholmassa, ja Heikki on käynyt monta kertaa Tallinnassa. Siksi minua ihmetytti, että mikä tässä rapistuneessa kaupungissa oli niin ihmeellistä.

Lähes jokaisen patsaan kohdalla oli pakko jaaritella, että kuka sen oli pystyttänyt ja miksi siltä puuttui pää tai käsi. Temppeleitä ja kirkkoja Roomassa on enemmän kuin meidän kylällä on hyttysiä. Aukioista kertoillessani meinasin mennä jo itsekin sekaisin ja taisin hieman mennä, sillä ainakin taksikuskin ilme näytti siltä, että mitäköhän pirua tuokin suomalainen horisee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s