LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Passiton kissa

kissa hiiri kuu shakkipeli

Hämärän laskeuduttua ajoin taksilla Zakrevskin romuliikkeen pihaan. Tuskin ehdin saada takaluukun auki kun kauppias jo hymyili muikeasti. Mies punnitsi kultaharkkoja kämmenissään, kolisutteli niitä toisiinsa ja tutkiskeli asiantuntevasti leimoja. Sillä aikaa kun minä lappasin harkkoja Volvon kauhaan, Zakrevski taiteili itsensä romukasan päälle ja väänsi sorkkaraudalla ruosteisen Ladan takaluukun auki. Pitkään hän penkoi muovikasseja, mutisi jotain ja laskeskeli sormillaan.

Olisin tyytynyt 1,4 miljoonaan, mutta Zakrevski oli hövelillä tuulella ja sanoi mättäneensä muovikassiin seteleitä suunnilleen puolentoista miljoonan edestä. Kiitin kovasti ja lupasin lähetellä postikortteja matkan varrelta.

Taksikuskille oli pakko antaa heti muutama seteli. Pimeitä kauppoja tehdessä sitä osaa arvostaa vaiteliasta miestä ja mieltä. Sitten ajoimme kuoppaista tietä venerantaan. Heikki oli jo nukkumassa veneen alla. Herätin kovakouraisesti ja pyysin lähtemään reissuun.

Paljon ei tarvinnut suostutella. Vilautin muovikassin sisältöä ja annoin haistaa setelirahan kirpeän tuoksun. Kohta ikivanhaan rinkkaan sujahti hammastahnatuubi, t-paita, farkut, sukkapari, tyhjä lompakko, passi, Ikean kynttelikkö ja rikkinäinen kahvinkeitin.

Yllätyin kuin vaimo ei pistänyt hanttiin. Kun oli sovittu, että kissalle ostetaan oma lentolippu, vaimo kiiruhti pakkaamaan. Täytettyäni omat kapsäkkini sammutin vesipumpun ja napsaisin öljypolttimen pois päältä. Joimme pihalla lähdön kunniaksi lasilliset saksalaista omenamehua ja ahtauduimme sitten porukalla taksiin.

Vasta Helsinki-Vantaan lentokentällä paljastin, että nyt oltiin matkalla viidakkoon. Vaimo torppasi suunnitelman saman tien nappaamalla muovikassista kourallisen seteleitä ja suuntaamalla Finnairin tiskille. Aloin tietenkin pelätä pahinta. Manasin Heikille, että nyt jäisi viidakko näkemättä ja jouduttaisiin Tukholmaan. Ei sentään, mutta melkein! Vaimo osti meille nimittäin liput Dallasiin.

En tiedä Dallasista mitään muuta kuin sen, että siellä asuu J.R. ja pari muuta öljypohattaa.  Toisaalta kyllähän vauraus luo ympärilleen miljöötä, joten pakko kai Dallasistakin on löytyä Anttila, Citymarket ja tietenkin Alko. Ei kai televisiosarjan Sue Ellen olisi muuten esittänyt vuosikausia huonosti pukeutunutta kaappijuoppoa.

Tunsin selässäni puukkomaista pistelyä kun Heikki rupesi hehkuttamaan Dallas Starsia. Väitin kovasti vastaan kun Heikki muisteli, että maalivahti Kari Lehtonen oli kotoisin meidän kylältä. Ei ole muuten ensimmäinen kerta kun Heikki erehtyy väittämään, että joku menestynyt urheilija on hänen entinen naapurinsa. Arto Bryggare voisi periaatteessa olla meidän kylältä, mutta siitä olen lähes varma, ettei pikajuoksija Ben Johnson ole kylän miehiä.

Turvatarkastuksen läpivalaisukoneella kävi ilmi, ettei kissoja saa nostaa liukuhinnalle. Mirrillä olisi pitänyt olla oma passi ja vielä jonkin sortin mikrosiru. Lisäksi kissalle olisi pitänyt ostaa lippu ja esitellä sitä lähtöselvityksessä. Jotenkin sen ymmärtää, että kissa tarvitsee passin kun nykypäivänä on niitä identiteettivarkauksia, mutta että pitää viatonta luontokappaletta ruveta siruttamaan. Mistä pirusta niitä siruja voi edes ostaa?

Viimeksi kun kävin Lidlissä, keskikäytävällä oli myynnissä saksalaisia sykemittareita ja digitaalivaakoja. Kumpi pitäisi oikeaoppisesti tunkea kissan lapaluiden väliin? Todennäköisesti digitaalivaaka! Saisi Finnair taas kuluja alemmas kun meidän Mirri voisi toimia puoli päivää matkalaukkuvaakana.

Eipä siinä auttanut mutista. Tiesin kysymättäkin, ettei vaimo suostuisi nousemaan lentokoneeseen ilman Mirriä. Täytettynä kissan olisi varmasti saanut ottaa mukaan ilman sirua ja passia, mutta tuskinpa Helsinki-Vantaalta moista palvelua löytyy, vaikka kysyntää varmasti olisi.

Pääovella huomasin, että tuttu taksikuski oli jo häipynyt. Samassa Heikki hokasi, että mehän voisimme vuokrata yksityiskoneen kun rahasta ei ollut kerran pulaa.

Vaimo tykkäsi ajatuksesta ja niin tykkäsin minäkin. Mirrillä ei ollut sirua eikä lupaa astua Yhdysvaltojen maaperälle, joten Dallasin sijasta meidän olisi suunnattava sellaiseen paikkaan, missä sirujen kanssa ei oltu niin tarkkoja.

Minä tiesin juuri sopivan paikan. Sitä kutsuttiin viidakoksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s