LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Genovan geneveläinen laivanvarustaja

Geneve järvi vuoristo

Meidän kylälle ilmestyi tänään uusi lääkäri. Mies on noin viidenkymmenen ja kotoisin Sveitsistä. Istuin miehen kanssa tunnin verran torikahvilassa. Hauska mies, ei tosikko kuten sveitsiläiset yleensä.

Miehen nimi on Dashiell Gunthaum-Helmstain. Hänellä on pottunenä, vahva leuka, kalvakka iho ja musta tukka. Vielä jonkin aikaa sitten hän omisti Sveitsissä klinikan, missä hoidettiin tosikkoja. Viranomaiset sulkivat klinikan, koska tiluksia vartioinut dobermannilauma puri kahta genovalaista turistia.

Turistien joukossa oli haahuillut kymmeniä italialaisia, mutta koirat kävivät vain genovalaisten kimppuun. Kuultuani Dashiell Gunthaum-Helmstainin kertomuksen klinikan synnystä en ihmetellyt laisinkaan koirien käytöstä.

Klinikka sijaitsi rauhaisan vuoristojärven rannalla. Sitä ympäröi vehreä havumetsä, josta haahkat ja muut villieläimet oli tapettu vuosisatoja sitten. Miljöö oli kuin peräisin matkailulehdestä tai Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta. Ainoa ero oli se, ettei juopunut Väinämöinen soudellut vuoristojärvellä ja puristellut paikallisia neitsyitä.

Klinikka oli ulkomuodoltaan englantilaisen kartanon, preussilaisen palatsin ja gardajärveläisen huvilan sekoitus. Kyseessä oli arkkitehtuurin riemuvoitto, maalauksellinen kalkkikiven, graniitin ja marmorin sinfonia. Rakennus oli peräisin 1700-luvun loppupuolelta, ja se oli rakennettu erään genovalaisen laivanvarustajasuvun kesänviettopaikaksi.

Laivanvarustajasuvun päämies Anton Fournier oli huumorimiehiä. Hän kutsui kesäpaikan tupaantuliaisiin Genovan mahtisivut ja varsinkin kilpailevat laivanvarustajapohatat. Vieraat vastasivat kutsuun riemuiten ja lupasivat saapua juhliin hyvissä ajoin kuultuaan, että ensimmäinen paikalle saapunut voittaisi sangollisen kultaa.

Aikaisin juhlapäivän aamuna Genovan muurien sisäpuolella alkoi sellainen kuhina, että köyhällistö luuli sodan alkaneen.

Juhlat oli määrätty alkamaan vasta illalla, mutta jokaisen vieraan silmissä kimalsi kulta. Lisäksi Genovassa oli vuosisatainen perinne, että kilpailevia sukuja oli syytä nöyryyttää aina kun siihen ilmeni mahdollisuus. Ei siis ollut ihme, että kaikki halusivat juhlapaikalle ensimmäisinä.

Ajurit, jotka työnsä puolesta tunsivat maantiedettä huomattavasti isäntiään paremmin joutuivat selittelemään, että Geneve ja Genova ovat kaksi eri kaupunkia. Kaiken lisäksi niiden välissä on pirusti vaikeakulkuisia vuoria ja yksi Sardinian kuningaskunta.

”Pirun saaristolaiset”, juhliin kutsuttu herttua Luigello oli valittanut. ”Mihin tämä maailma vielä ajautuu kun saaristolaiset rupeavat perustamaan kuningaskuntia. Sietäisivät ottaa oppia niistä ahvenanmaalaisista, pysyisivät luodollaan ja tyytyisivät järsimään kalanruotoja.”

Yksikään juhliin kutsutuista ei halunnut tunnustaa tietämättömyyttään. Poikamiehet, perheet ja kokonaiset suvut nousivat vaunuihin ja lähtivät hevosenpää viidentenä jalkana ajamaan kohti Geneveä. Matkasta tuli monelle traumaattinen koettelemus, eikä perille lopulta selvinnyt kuin herttua Luigello.

Herttualta kului matkaan kolme viikkoa ja kaksi päivää. Hän ilmestyi juhlapaikalle ajurinsa kantamana, koska hevonen kuoli vuoristosolaan. Nääntymyksen partaalla hän vaihtoi aivan mielellään palkinnoksi luvatun sangollisen kultaa lämpimään kylpyyn ja silkkilakanoihin.

Kuukausi tupaantuliaisten jälkeen Genovassa, Via Garibaldin kaarikäytävissä hyräillen kuljeskellut Anton Fournier kohtasi perinteisen italialaisen pitkävihaisuuden. Ensin häntä pistettiin tikarilla 67 kertaa lapaluun alle, sitten häntä ammuttiin 14 kertaa pistoolilla ja kerran kiväärillä. Joku moukka heitti vielä kituvaa miestä oliivilla ja sokeutti hänen oikean silmänsä.

Levolla ja huumorilla Fournier selvisi salamurhayrityksestä hengissä. Jälkeenpäin hän kuitenkin tajusi, ettei oman yhteiskuntaluokan kustannuksella kannattanut nauraa.

Loppuelämänsä hän vietti kaupunkipalatsissaan Genovan muurien sisäpuolella ja keskittyi nauramaan persialaiselle sikopaimenelle, jonka oli majoittanut kirjastoonsa.

Ennen kuolemaansa Fournier lahjoitti Genevessä sijaitsevan kesänviettopaikkansa Helmer Gunthaum -nimiselle sveitsiläisprofessorille, joka oli omistanut elämänsä tosikkojen parantamiseen.

Dashiell Gunthaum-Helmstain jatkoi siis isoisiensä työtä parantamalla lahjoituksena saadun klinikan tiloissa tosikoita. Anton Fournierin lahjoitukseen sisältynyttä vaatimusta, jonka mukaan genovalaisia ei saanut hoitaa, oli kunnioitettu läpi vuosisatojen.

Nykymaailmassa passit ja kansalaisuudet ovat kuitenkin yhtä vaihtuvaisia kuin alushousut. Siksi klinikan lisäsiipeen majoitettu dobermannilauma koulutetiin haistamaan genovalaiset jo kaukaa. Suolaisen meri-ilman, rahan, parfyymien ja ummehtuneiden kivitalojen jättämän hajun koirat vainusivat jo vuorten takaa. Ja se raivo jota koirat oli opetettu tuntemaan genovalaisia kohtaan sai voimansa vuosisatojen takaa, oliivin sokeuttaman miehen viimeisestä suuresta kepposesta.

Ja kun dobermannit kävivät kymmenennen kerran Genovasta saapuneiden turistien kimppuun, Geneven viranomaiset määräsivät klinikan suljettavaksi ja Dashiell Gunthaum-Helmstainin vangittavaksi.

Vankilat ovat totisia paikkoja, joten Dashiell Gunthaum-Helmstain pakeni Suomeen ja pestautui ensimmäiseen työvoimatoimiston tarjoamaan lääkärinvirkaan.

Minä olen sitä mieltä, että erinomaiseen kylään mies erehtyi tulemaan. Täällä ei nimittäin asu tosikkoja, eikä liiemmin selväjärkisiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s