Maailman vanhin äiti

vanha kuiva puu

Olen käynyt tunnollisesti äidin luona joka äitienpäivä. Vaimo on jo vuosikymmenet valittanut, että voitaisiinko vierailuperinne lopettaa. En ole paineen alla taipunut, vaikka ymmärrän kyllä miksi vaimo on tyytymätön.

Kyse ei ole siitä perinteisestä ”hirveä anoppi, kaamea miniä”-syndroomasta. Kyse on pikemminkin siitä, että polkupyörämatka äidin luo kestää hyvällä ilmalla noin kolme tuntia suuntaansa. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana äiti on ollut kotona vain yhtenä ainoana äitienpäivänä.

Tällä kertaa saavuimme äidin luo puolenpäivän aikaan. Hakkasin vartin ovea ja totesin sen mikä tiedettiin jo ennen matkaan lähtöä. Vaimo istui nyreänä pihakeinussa ja manasi samaa asiaa mitä on manannut siitä asti kun rupesimme kuhertelemaan. Minun olisi pitänyt muuttua vara-avaimeksi, jottei vaimon olisi taas tarvinnut pissiä oravien ja menninkäisten reviirille.

En ole koskaan välittänyt menninkäisten mielipiteistä. Senpä takia kiipesin tänäänkin navetan katolle ja istahdin piipun päälle. Siellä olen viettänyt lukuisat äitienpäivät, jotka ovatkin olleet oikeastaan isänpäiviä. Pilvisinä päivinä isällä on mistä valita, yleensä hän valkkaa sellaisen pilven, jossa on kultareunat ja monttu takapuolta varten.

Siellä hän istuu pilven päällä ja höhöttää, kertoo tarinoita ajasta jolloin kylän raitilla kulki kauppa-auto ja launtaisin keräännyttiin tanssimaan lavalle. Niin vain on maailma muuttunut, ettei ihminen enää tiedä, että onko sitä ihminen laisinkaan. Varmasti olemme jo osittain robotteja, minä nyt en ole ehkä vielä niin pitkällä, mutta nuoriso on jo varmasti kaulaa myöten.

Paljon minä vaimoa aina arvostelen, mutta paljon myös rakastan. Sitähän se elämä on. Kiivetään yhdessä puhun ja tiputaan. Laitetaan vuorotellen laastaria ja halataan.

Minä niin ihmettelen, että miten äiti jaksaa riekkua kylillä. Ikää on jo 118 vuotta, mutta jos en tietäisi, väittäisin seitsemänkymppiseksi. Tuolla lukemalla äidin pitäisi olla maailman vanhin elossa oleva ihminen, mutta eipä vain ole. Sata vuotta täytettyään äitiä rupesi pelottamaan, että sosiaalihuollon ihmiset keksivät raahata laitokseen. Sen takia äiti murtautui tietokoneella väestörekisterikeskuksen tietokantaan ja poisti itsensä sieltä kokonaan.

Kansanopistossa on pakko olla mahdottoman päteviä opettajia. Meinaan, että ei sitä muuten satavuotias oppisi tietokonetta käyttämään ja vielä saamaan kiitettävää arvosanaa hakkeroinnista. Silloin minua pikkaisen puistatti kun äiti keksi 109 vuotta täytettyään ruveta harrastamaan painia. Sitä helposti luulee, että ikäloppujen ihmisten luut on tehty lasista ja nivelet näkkileivästä.

Äiti sai hopeaa kreikkalais-roomalaisen painin MM-kisojen eläkeläisten sarjassa. Ja olisi varmasti voittanut, mutta vastustaja oli 66-vuotias Itä-Saksassa syntynyt steroidihirviö, jolla oli hallussaan penkkipunnerruksen maailmanennätys.

Painiharrastuksen ansiosta äiti oli kotona neljä vuotta sitten kun ilmestyimme kahville. Oli nimittäin käynyt sillä tavalla, että äiti oli lähtenyt Marttayhdistyksen mukana Tampereelle. Keskellä päivää moldovalainen rikolliskopla oli ryöstänyt kenkäkaupasta kassakoneen ja kuusitoista paria naisten korkokenkiä. Äiti oli hoksannut saman tien, etteivät rehelliset ihmiset juoksentele kassakoneiden kanssa pitkin mukulakatuja.

Äiti oli motittanut koplan Tammerkosken sillalle, mätkinyt isoimpia käsilaukulla ja viskonut kevyimmät sillan kaiteen yli. Siinä vaiheessa kun poliisit olivat ilmestyneet paikalle myös kassakone ja korkokengät olivat päätyneet koskeen.

Äiti joutui tietenkin oikeuteen. Kassakoneesta ja korkokengistä hän joutui maksamaan 6.000 euroa, moldovalaiselle rikolliskoplalle kivusta ja kastumisesta 10.000 euroa. Suomen valtio halusi myös osansa, eli äiti joutui maksamaan sakkoja 150 euroa, sekä omansa ja muiden oikeudenkäyntikuluja 27.000 euroa. Vankilan sijasta hänelle määrättiin kuusi viikkoa kotiarestia, josta hän kärsi oma-aloitteisesti yhden päivän, eli äitienpäivän.

Isä oli tänään huonolla tuulella. Istui mustan pilven reunalla ja järsi kuivaa jälkiuunileipää. Kysyin, että mikä nyt mättää? Isä vastasi, että Napoleon olisi sietänyt joutua helvettiin. Asia on nimittäin sillä tavalla, että Napoleon oli se joka keksi järjestää kilpailun, jotta voille löydettäisiin korvaaja. Kilpailun myötä keksittiin margariini, jota taivaassakin on syöty Napoleonin ilmestymisestä lähtien.

Lupasin seuraavana äitienpäivänä tuoda mukanani paketillisen voita, ja jättää sen piipun päälle mistä isä voisi sen sitten pimeyden laskeuduttua hakea. Isä ei paljon minua kiitellyt, tuumi vain, että missä se äiti taas haahuili.  Yllättäen metsän suunnalta rupesi kuulumaan jodlausta. Siristelin tovin silmiäni ja totesin isälle, että äitihän se siellä harjun laella jodlasi.

En ole koskaan pitänyt jodlauksesta, mutta mitä se minulle kuuluu. Kai sitä 118-vuotias ihminen saa äitienpäivänä tehdä juuri sitä mitä haluaa. Liian moni on kaavoihin kangistunut, tarjoilee kakkua ja kahvia, hymyilee harvahampailla vaikka toivoo, että painuisivat sukulaiset hevonkuuseen.

Vilkutin isälle hyvästit, jätin kukkapuketin porstualle ja hoputin vaimon pyörän tarakalle. Hiljakseen poljeskelin kotia kohti, kuuntelin ääneti ketjujen kitinää ja vaimon narinaa. Kyllä äitienpäivät ovat sitten mukavia, ne ovat aina niin erilaisia kuten äiditkin.