LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Varpaita pankin vesiautomaatissa

aallot aallonmurtaja

Meinasin viedä eilen venerannassa majailevalle Heikille syntymäpäiväkakun, mutta kun niitä ei ollut alennuksessa, piti siirtää vierailuajankohtaa. Onneksi löysin tänä aamuna alennuskylmiöstä yhden eilisen kermakakun. Joskus olen joutunut kyttäämään vanhoja kakkuja viikkotolkulla.

Olisihan minun pitänyt arvata siinä vaiheessa kun rupesi satamaan rakeita, että tässä päivässä on jotakin pahasti vialla. Mitä lähemmäs venerantaa pääsin, sitä viallisemmaksi päivä vain muuttui. Ensin puhkesi pyöränkumi, sitten kakkulaatikon naru napsahti poikki ja koko saakelin kermahässäkkä tippui vesilätäkköön.

Näytin kakulle keskisormea ja vannoin, että jos se aikoi maata vesilammikossa koko päivän niin minä en sitä aikonut suuhuni laittaa. Sitten yllättäen pusikosta pomppasi sellainen citykanin ja perinteisen rusakon sekoitus. Se viis välitti minusta, hörppäsi toisesta lätäköstä hieman vettä ja rupesi sitten mussuttamaan kakkua. Jos minulla olisi ollut pyssy, olisin varmasti ampunut sitä kakkua.

Meidän kylän sammakkotieteilijä Wilburin Arto väittää, että onni, epäonni ja raekuurot ovat menninkäisten ja haamujen aikaansaannoksia. Minun mielestäni se kuulostaa jokseenkin hämärältä selitykseltä. Toisaalta mitä sitä voi vaatia ihmiseltä, joka asuu sammakon kanssa. Arton sammakko on muuten harvinaisen fiksu otus. Se ei osaa tiskata – tai minä veikkaan ettei sitä huvita – mutta kun se on hyvällä tuulella, se mättää mielellään kahvilusikat ja kupit astianpesukoneeseen.

Kerran se sammakko oli jäänyt jumiin astianpesukoneeseen ja Arto oli erehtynyt pistämään vehkeen pyörimään. Prosessin aikana vihreä oli peseytynyt pois ja nykyään sammakko on täysin valkoinen. On se välillä myös aavistuksen ruskea, koska se tykkää mutustella maitosuklaata samalla kun katselee jääkiekkoa.

En minä sen sammakon ääntelystä mitään ymmärrä, mutta aina se nostaa takajalkaansa kun näkee televisiossa Tapparan pelaajia tai juovuspäisen Timo Jutilan. Tappara voitti muuten eilen illalla Kärpät, joten Timo Jutila on taas varmasti juovuksissa. Jos Tappara voittaa myös tänään, sammakolle tulee todennäköisesti takajalka aikamoisen kipeäksi. Jutila ei nimittäin sammu ihan yhdestä kaljalaatikosta.

Jätin kanin syömään kakkua ja jemmasin polkupyörän pusikkoon. Sitten talsin venerantaan harvinaisen vihaisena. Läväytin kahvipaketin Heikin käteen ja sanoin, että olisit sitäkin voinut valita itsellesi vähän paremman syntymäpäivän.

Heikki sanoi, että syntymäpäivä oli eilen. Minä vastasin, että älä siinä viisastele, tulin kun kerkesin. Sen tokaistuani huomasin, että Heikin aamunavaus oli ollut myös aavistuksen epätäydellinen.

Oli käynyt nimittäin sillä tavalla, että Heikin asumus, pankinjohtajan omistama kirkkovene, oli kadonnut. Aloin pohdiskella, että oliko tässä nyt havaittavissa yhteys menninkäisiin ja haamuihin, mutta Heikki kertoi, että pankinjohtaja oli käynyt velipoikansa kanssa hakemassa veneen tervattavaksi.

Päivittelimme yhteen ääneen, ettei sitä ole ennenkään tarvinnut raahata ihmisten asumuksia jonnekin hevonkuuseen tervattavaksi. Meidän kylän pankinjohtaja on kyllä tavan mulkku. Veikkaanpa, että jos Heikki joskus löytää rahaa, ne kolikot eivät tule koskaan päätymään pankkitillille.

Pankkikonttorien asiakaspalvelu on nykyään mahdottoman töykeää. Kerran kun istuin jonossa ja isovarvasta rupesi kutittamaan, vedin kengän ja sukan jalasta, ja rupesin huuhtomaan varvasta vesiautomaatin alla. Ette ikinä arvaa mitä kävi. Ne pirulaiset heittivät minut ulos. Sukka unohtui pankkisalin lattialle, enkä ole sitä tähän päivään mennessä saanut takaisin, vaikka laitoin siitä jopa viestiä muutamille netin keskustelupalstoille.

Kysyin Heikiltä, että halusiko hän muuttaa joksikin aikaa asumaan meidän talon yläkertaan. Olen vähän sitä mieltä, ettei veneen alla asuminen ole ihmisarvoista touhua.

Heikki kiitteli kovasti tarjouksesta, mutta sanoi ettei häntä ole kukaan pakottanut veneen alle. Kyse on periaatteesta. Hän toteisi, että nykymaailma on tehnyt ihmisistä pahvipäitä. Periaate on sana, jota ihmiset viljelivät ahkerasti, mutta harva tietää sen todellisen merkityksen. Välillä ihmisen on hyvä jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle ja katsella muiden päätöntä säntäilyä hieman etäämmältä. Siinä oppii ymmärtämään itseään ja varsinkin muita.

Mitä siihen olisi voinut sanoa? Korkeintaan jotain typerää, joten päätin olla hiljaa. Heikki alkoi kasata nuotiota, huuhtaisi pannun ja rupesi avaamaan minun tuomaani kahvipakettia. Sitten hän tajusi mitä oli tekemässä, tunki äkkiä kahvipaketin eväslaatikkoon ja otti esille Presidenttiä.

Sään selkiydyttyä istahdimme laiturin nokkaan. Siinä me hörpimme kahvia ja tuijotimme vedestä heijastuvia auringon säteitä. Kumpikaan ei puhunut, huokailtiin vain ja piereskeltiin. Ei siinä suuremmin ollut juhlan tuntua, en tainnut edes muistaa kysyä, että paljonko kaveri täytti.

Mutta mitäpä sitä ihminen muuta kaipaa kuin hyvän ystävän seuraa. Ehkäpä kattoa päänsä päälle, mutta Heikki ei ole siitäkään niin tarkka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s