LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Kahvia ja kamelin papanoita

kameli autiomaa

Aamulla muistin, että tänään on hyvän ystäni Heikin syntymäpäivä. Heikki on se minun entinen naapurini, joka asuu rannassa veneen alla. Rupesin toden teolla pohdiskelemaan, että mitä sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole kuin vene päänsä päällä voisi viedä lahjaksi. Tavanomaiselle ihmiselle – sellaiselle joka omistaa vähintään neljä seinää – voi viedä taulun, sohvatyynyn, kynttelikön tai ihan vaan kahvipaketin.

Voisi kai sitä myös Heikille viedä jonkin noista turhakkeista. Minä en vain ole sellainen ihminen, joka ostaa turhanpäiväisiä asioita. Minne ihmeeseen Heikki ripustaisi taulun? Rannasta löytyy koivu ja laho uimakoppi, mutta jos taulun asettelisi jommankumman kylkeen se pitäisi vuorata muovilla, ettei kesän koittaessa ukkosmyrsky veisi öljyvärejä mennessään. Tiedoksi vain, että minä en osta kuin öljyvärimaalauksia. Kaikenlaiset lateksimaalit ja vesivärit ovat huijausta.

Sohvatyyny voisi olla veneen alla asuvalle kätevä kapistus, mutta hukkaan sekin lahja varmasti menisi. Heikki teki nimittäin itselleen syksyllä tyynyjä tunkemalla roskasäkkeihin koivunlehtiä. Veikkaanpa, että ne tyynyt eivät tässä vaiheessa vuotta tuoksu enää leventelin raikkailta.

Erinomainen puoli veneen alla asumisessa on kuitenkin se, ettei ihminen voi mitenkään sairastua hometautiin. Syy on se, ettei homeella ei ole veneen alla minkäänlaista kiinnittymispistettä. Asumuksen katto eli vene, on ainoa johon home voisi tarrata, mutta painovoima on rannassa niin voimakas, että se vetää automaattisesti homehiukkasia alaspäin. Lisäksi venerannassa tuulee arkisin kello kahdeksan ja kuudentoista välillä tauotta.

Viime talvena Amerikasta ilmestyi bussilastillinen National Geographic -lehden väkeä. Ne ihmettelivät päivätolkulla venerannan ekosysteemiä. Niille ei mennyt mitenkään jakeluun, että mistä se tuuli on oppinut kellonajat ja työviikon rytmityksen. Porukan ei auttanut lopulta kuin antaa periksi, juoda pää täyteen ja unohtaa koko homma. Pari valokuvaa ne saivat siitä kivenkolossa majailevasta saimaannorpasta, mutta tuskin nekään kuvat hirveän myyviä olivat.

Nykyään National Geographic -lehti kirjoittaa vain ymmärrettävistä luonnonilmiöistä kuten leijonista ja hurrikaaneista. Leijonia meidän kylällä ei ole, mutta kyllä National Geographicin tyypit joutuvat jonakin päivänä palaaman, kunhan sen Jaatisen tontin rajalla virtaavassa purossa elelevä alligaattori siitä vielä vähän kasvaa.

Kynttelikön Heikille voisi periaatteessa viedä. Sekin on vähän sellainen keksimällä keksitty turhake. Kaatopaikalle vievän hiekkatien varressa on katulyhty, joka loimottaa aika hyvin sinne Heikin majapaikkaan. Voisin tietysti kivittää sen lampun paskaksi, mutta onko siinäkään nyt sitten mitään järkeä?

Eipä taida jäädä muita vaihtoehtoja kuin polkea Lidliin hakemaan paketillinen saksalaista paskakahvia. Sitä joka maistuu kukkamullalle ja kamelin papanoille. Joku saattaa ihmetellä, että mistä minä tiedän miltä kamelin papanat maistuvat. No siitähän minä tiedän kun olen maistanut.

Nuorempana miehenä kiertelin ahkerasti Lähi-idässä kauppaamassa sankoja. Kun ihminen toikkaroi viikkotolkulla beduiiniheimon luota toiselle, siinä alkavat virikkeet vähetä. Jossain vaiheessa sitä hyvin mielellään puraisee skorpionia nenästä ja maistaa kamelin papanoita.

Syy siihen miksi ostan Lidlin paskakahvia on sen edullinen hankintahinta. En minä sitä kuraa itse juo, vaan annan lahjaksi ja toivon, ettei lahjan saaja erehdy keittämään sitä silloin kun minä olen kylässä. Pari kertaa olen joutunut ansaan ja täytyy tunnustaa, etten aio olla niiden ihmisten kanssa jatkossa missään tekemisissä.

Heikin kahvinkeitin ei toimi, koska siinä ei ole johtoa, mutta periaatteessa minun on pakko viedä suodatinkahvia. Lahjoitin keittimen nimittäin jouluna ja olisihan se vähän hölmöä, jos en arvostaisi omaa lahjaani.

Täytyy varmasti hakea myös kakkua. Yritin saada vaimon leipomaan, mutta se on minulle jostakin syystä taas vihainen. Koko talo haisee kuulemma kenkälankilta ja vaimo väittää että se on minun vikani.

Onhan minussa vikoja, en minä sitä väitä. Aina on kuitenkin hyvä muistaa, ettei maailmankaikkeuskaan ole täydellinen ja juuri siihen toteamukseen perustuu elämisen ihanuus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s