LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Suomen ensimmäinen Ebola-tapaus

omena savuaa

Revin rasselitukon pois ja pidin hetken aikaa takassa kuumentamaani lusikkaa korvaa vasten. Verenvuoto lakkasi, ja päähän tuli sellainen mukavanpuoleinen kuumotus. Ihmisen nahka haisee kamalalle. En voi käsittää Amazonin viidakossa majailevia kannibaaleja. Luulisi, että sitä paljon mieluummin söisi mangoja kuin sademetsää sahaavia karvaisia brasilialaisia.

Ehkä sielläpäin maailmaa nautitaan einekset raakoina. Minä en söisi raakana ainakaan omaa vaimoani. Vaimo saattaisi vihanpuuskassa syödä minut valeltuaan ensin päälleni marinadia ja hieman valkosipulia.

Korvalehti oli siis kuosissa siinä vaiheessa kun kiipesin polkupyörän päälle. Korva tuppasi soimaan, mutta sitä se on tehnyt jo vuosikymmenet. Ei olisi pitänyt nuorena liittyä Pelastusarmeijaan. Ei minä siellä pyssyllä paukutellut enkä kattiloilla, vaan soitin cembaloa. Se on sellainen pianon näköinen instrumentti, jota pimputtavat kaikki meidän kylän pelastusarmeijalaiset.

Cembalo ei pidä hirveän kovaa ääntä, mutta kun joku perkele oli kytkenyt siihen kolmivaihevirralla toimivan vahvistimen, jota Jimmy Hendrix oli käyttänyt Tyynen valtameren saarella kuusikymmentäluvulla. Koko maailma luuli silloin, että USA räjäytteli ydinpommeja, vaikka se oli Jimmy Hendrix joka siellä paukutteli kitaraansa.

Olisi varmasti pitänyt vaihtaa vaatteet ennen kuin lähdin polkemaan kylille. Tajusin vasta Lidlin kohdilla, että suurin osa kadulla seisovista kyläläisistä tuijotti minua, eikä sitä kunnanjohtajan Fiatin päällä makaavaa taisteluhelikopteria.

Se on muuten jännä juttu noiden italialaisten autojen kanssa. Kesäisin ne jättävät tienvarteen ja talvellakin jättäisivät jos lähtisivät käyntiin. Sitä minä vain, että jos kunnanjohtajalla olisi ollut Mersu, tuskin se olisi pelannut vastaavassa tilanteessa yhtään sen paremmin. Taisteluhelikopteri oli lätännyt Fiatin parkkikiekon paksuiseksi, mutta yhä vain autoradio päästeli kaiuttimista Jukka Kuoppamäen sykähdyttäviä sointuja.

Salainen palvelu, suurlähetystön väki, CIA, NSA ja KFC olivat saapuneet Lidlin pihalle nopeammin kuin kylän vapaapalokunta, joka piti majaansa nurkan takana. Vapaapalokunnan myöhästymisen ymmärtää, sillä pitäähän kesärenkaat joskus vaihtaa, ja minun mielestäni tulipalo oli aika merkityksetön seikka sen taisteluhelikopterin näkökulmasta.

Jokseenkin sitä voisi pitää raamatullisena ihmeenä, että lentäjä oli selvinnyt rysäyksestä hengissä. Mies oli ollut tajuton, mutta kun Lidlin myymäläpäällikkö oli tuonut purkillisen saksalaista omenamehua, niin johan oli miekkonen piristynyt. Saksalaiset omenapuut kasvavat autotehtaiden takapihoilla, missä maa on tunnetusti kuohkeaa ja pH-arvoltaan ihanteellista omenoiden kehitystä ajatellen.

Jätin pyörän katulyhtyä vasten ja tungin itseni lähemmäs parkkipaikalle johtavaa kulkuväylää. Eihän siitä mitään tullut. Siinä ne CIA:n ja NSA:n äijätkin seisoivat pyssyjään heilutellen ja uhkailivat Lidlin myymäläpäällikköä Guantanamolla. Guantanamo ei ole mikään laulu, se on sellainen paikka Kuubassa minne amerikkalaiset kuskaavat kaikki sellaiset veikkoset, jotka rupeavat hankaliksi. Se taitaa olla vähän niin kuin Siperia suomalaisille silloin tsaarien aikaan.

Minä jotenkin hämmennyin siitä myymäläpäällikön uhmakkuudesta. Olen aina luullut, että myymäläpäälliköt ovat vässyköitä. Eivät ole, tämä meidän kylän Lidlin myymäläpäällikkö ilmoitti suoraa, että se mikä on Lidlin parkkipaikalle pudonnut, on Lidlin omaisuutta. Samasta syystä venäläiset turistit makailevat usein Lidlin parkkipaikalla. Ne nimittäin toivovat, että Lidl adoptoisi ne ja majoittaisi loppuelämäksi myymälän takahuoneeseen.

Tässä kohtaa tulee ajankohtaiseksi vaateasia, josta aiemmin mainitsin. Yksi niistä CIA:n äijistä sattui haistamaan tuoreen veren, joka leijaili minun vaatteistani. Huomasin kun miehen alahuuli alkoi väpättää. Hetken päästä mies sanoi jotain kaverilleen ja sitten ne kaikki lähtivät juoksemaan vapaapalokunnan suuntaan. Kyläläiset puolestaan alkoivat osoitella verisiä vaatteita ja lerpattavaa korvalehteä.

Kaikki huusivat Ebolaa ja pinkoivat jaloistaan minkä kerkesivät. Kohta seisoin siinä aivan yksin ja tuijotin aidan takana seisovaa Lidlin myymäläpäällikköä. Mies kysyi, että otanko omenamehua ja kananugetteja? Kyllähän ne aina maistuvat. Nappaisimme helikopterilentäjää kainaloista ja lähdimme myymälään syömään.

Saksalaiset ovat nykyään aika leppoista väkeä. Jotenkin kaupankäynti sopii niille paremmin kuin sotiminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s