LUE SANKOMIEHEN UUSIMMAT:

Telkesin naapurin halkovajaan

mies hautautunut lumeen polkupyörän kanssa

Pääsiäinen on mennyt joten siitä voi taas puhua. Ja naapurin Santerin voi kai laskea halkovajasta, minne minä sen telkeisin lauantaina, kun se yritti kännipäissään virpoa minun polkupyörääni. Santeria pitää välillä ojentaa. Se perkele asuu minun entisen naapurini Heikin talossa, muhinoi Heikin entisen vaimon kanssa ja käyttää kuulemma Heikin entistä saippuaa.

Pääsiäisestä tuli mieleeni munat, tarkemmin sanottuna Fabergén munat. Carl Fabergé oli aikoinaan oikein arvostettu kultaseppä. Kyllä hänet tunnetaan vieläkin, mutta harva tietää, että minun isoisäni oli hänellä töissä. Jokainen varmasti arvaa mitä siitä seuraa kun sankomiehelle annetaan kultaa, jalokiviä ja vapaat kädet. Itänaapurissa on sittemmin jaeltu paljonkin kultaa ja jalokiviä. Vapaita käsiä siellä on pidetty lähinnä vitriineissä, eivätkä niiden omistajat ole välttämättä käsiään hirveästi ehtineet käyttää.

Pietarin Talvipalatsin pääsisäänkäynti

Siellä se Aleksanteri heiluu katolla sangon kanssa.

Isoisäni nikkaroi tsaariperheelle pääsiäisen kunniaksi suunnattoman kauniin kultaisen sangon, johon oli upotettu toista tuhatta smaragdia ja rubiinia.  Jalokivet muodostivat kaksipäisen kotkan, ja sankoa kääntämällä valosta varjoihin, kotka alkoi elää ja kohotti siipensä.

Ei se tietenkään oikeasti elänyt, mutta siltä se kuulemma näytti. Minä olisin kovasti halunnut nähdä sen sangon. Fabergé itse piti sitä kauneimpana näkemänään esineenä. Aleksanteri kolmas häkeltyi sangosta niin kovasti, että kiipesi sen kanssa talvipalatsin katolle, eikä suostunut tulemaan alas.

Kyllähän sen jokainen arvaa mitä vaimoväki sellaisesta touhusta tykkäsi. Kun tsaari nälissään keskellä yötä viimein kompuroi alas katolta, keisarinna nappasi sangon käteensä, huitoi sillä tovin tsaaria korville ja viskasi sitten pusikkoon. Kukaan ei tiedä minne kyseinen sanko lopulta päätyi. Ehkä se lojuu vieläkin siellä pöpelikössä, tai sitten joku palvelusväestä vei sen kotiinsa, ja nyt se lojuu jossakin hämyisessä kellarissa homeisten sanomalehtien alla.

Ei ole väliä onko mies tsaari vai ihan tavallinen kenkäkauppias. Vaimo aina päättää mikä esine on kaunis ja mitä sopii tuijottaa. Niinhän siinä kävi, että Fabergé antoi selkkauksen takia isoisälle kenkää.

Isoisän palattua kotikylälle Fabergé joutui kuseen. Mielikuvituksen puutteessa hän nikkaroi tsaariperheelle jalokivin koristellun pääsiäismunan. Munan ansiosta pääsiäisestä tuli niin tylsä, että tsaari ratkesi ryyppäämään, ja keisarinna lähti suutuksissaan Krimille.

Jäätelö ei ole leikin asia

Minun piti puhua entisestä naapuristani Heikistä ja hänen ahdingostaan. Heikin tapauksessa ahdinko johtuu yllättäen jäätelöstä. Asia on sillä tavalla, että pari vuotta sitten eräs puutarhuri, jolta Heikki osti kukkakauppaansa rehuja, pyysi Heikkiä mukaansa Amsterdamiin katsomaan jalkapalloa.

Heikki tiesi kokemuksesta, ettei vaimo sellaiseen suostuisi, koska olohuoneessa oli televisio ja komerossa lasten vanha nahkakuula. Puutarhuri ehdotti, että Heikki valehtelisi lähtevänsä ostamaan jäätelöä. Juoni oli kieltämättä nerokas, vaikkakin Heikillä oli laktoosi-intoleranssi. Eikä sellaista jäätelöä ollut vielä keksitty, mikä hänen pakkiinsa olisi suosiolla uponnut.

jäätelötuutti kädessä

Jäätelö voi tulla kalliiksi… Tosi kalliiksi!

Heikki siis kieltäytyi reissusta ja meni kiltisti töihin. Puutarhuri sai mukaansa erään toisen kukkakauppiaan. Tämä mies käytti puutarhurin ideaa ja kertoi vaimolleen lähtevänsä ostamaan jäätelöä. Vaimo antoi tietenkin miehelle luvan ja vielä suukon poskelle.

Jalkapallo jäi väliin kun miehet ostivat Amsterdamin lentokentältä arvan ja voittivat sata miljoonaa euroa. Kyllä Heikkiä jälkeenpäin harmitti kun olalla istuva pikku-ukko naljaili, että pieni riskinotto olisi johtanut autuuteen.

Jälkeenpäin Heikki yritti uskotella itselleen, ettei raha tee onnelliseksi. Hän yritti pistää epäonnensa laktoosi-intoleranssin piikkiin ja söi piruuttaan viikkotolkulla jäätelöä.

Lopulta ripulointi johti täydelliseen anarkiaan. Heikki keräsi kamppeensa ja muutti rantaan veneen alle. Vaimo oli miehensä päätökseen oikein tyytyväinen. Miehen, joka oli menettänyt talon korkuisen kasan rahaa oli syytäkin hieman kärsiä. Sittemmin Heikin kärsimykset ovat saaneet aikamoisia ulottuvuuksia, mutta niistä kerron joskus myöhemmin.

Nyt pitää suunnata kellarissa sijaitsevaan työpajaan. Siellä minä nikkaroin aarteitani. Uutukaista työstän kovin antaumuksella. Harvemmin sitä nykyään saa enää valmistaa sankoa oikealle presidentille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s